25. Veikko Salovaara (13.2.2002)
Veikko Salovaara 13.2.2002 Luonnonfilosofian seura
Arvoisat luonnonfilosofit, hyvät ystävät!
Erkki Vasama kirjoitti 14.1.2002 " Todellisuus ja miltä se näyttää" ja pyysi meitä muita osallistumaan keskusteluun. Kullervo Rainio siihen sitten reagoi 28.1.2002 "Katsaus" -otsikolla. Kävin Erkin kanssa keskusteluja ennen hänen "todellisuutensa" julkituloa. Lupasin jo silloin osallistua todellisuuskeskusteluun omalta osaltani. Lupaus on jäänyt lunastamatta ja oma yritelmäni on kauan maannut keskeneräisenä. Nyt olen sen jotenkin saanut loppuun ja lähetän sen luettavaksenne. Juttuni on otsikoitu "Minun todellisuuteni ja sen kuvat" (17.1.2002):
Rajakylä 17.01.2002 Veikko Salovaara
Minun todellisuuteni ja sen kuvat
Koen eläväni keskellä vuorovaikutusten ja kohtaamisten maailmaa. Minun mieleni latautuu näiden kohtaamisten tuntemuksista, tunnelmista, asiantiloista, tapahtumista . ja niistä syntyvistä kuvista, oivalluksista, ymmärryksestä . mutta myös aina piilotajuntaa saakka tallentuvista iloista, suruista, peloista, pettymyksistä, vihastumisista, hylkäämisistä, pakenemisista . Minä koen olevani minä ja siis yksin keskellä kohtaamieni toisten muodostamaa vuorovaikutuskenttää ja määrittelen itseäni heidän avullaan Tämä on minun todellisuuteni. Minun maailmani kuvat syntyvät näin. Ne kaikki kerrostuvat lapsuudesta lähtien minun mieleeni.. Minä olen ne ja ne ovat minä.
Minä siis olen menneen elämäni luomus ja luoja. Elän aktuaalista nykyhetkeäni noiden mieleeni kerrostuneiden menneen kuvien painon alla. Osa kuvista on selkeitä sekä hallittuja ja osa niin monimutkaista järjestystä kuvaavia, että minä näen ne kaaoksena. Samaan aikaan minun mieleni levoton intentionaalisuus etsii ja muotoilee koko ajan tulevaisuuden kuvia, unelmia, suunnitelmia . saadakseni kaoottisena kokemaani järjestystä ja tietääkseni mitä minun pitäisi tänään tavoitella, tehdä, osata .
selviytyäkseni havittelemaani, toivomaani, unelmoimaani tulevaisuuteen. Minun intentionaalinen minuuteni pyrkii subjektiuttani vahvistavaan vapaaseen tahtoon, mutta elämän viisastuttamana minä ymmärrän, että mahdollisten ja luvallisten vaihtoehtojen joukko on rajallinen. Mahdolliset ovat niitä asiantiloja, jotka minä kykenen aikaansaamaan. Luvalliset ovat niitä mahdollisia tiloja, jotka toteuttavat elämän vuorovaikutussysteemin symbioosia ja homeostaasia koskevat ehdot. Tällä tavalla minun vapaa tahtoni johtaa minut kohtaamaan vastuuni elämän edessä. Tässä on minun luovuuteni haaste.
Minun ihmisyyteni; sen hurma ja taakka, riemu ja tuska . ilmenee haluna kohdata, kokea, ymmärtää, selittää, tietää, tulla viisaammaksi - edes jotenkin selvitä huomiseen - kohtaamisteni tuoman ja mieleeni latautuvan kokemuksen avulla. Kysyn lakkaamatta: kuka minä olen, mistä minä tulen, mistä tässä kaikessa on kysymys, mihin minä olen menossa ja mihin minä joudun, miten minun käy, mitä minun pitäisi tehdä. mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on hyvää ja mikä pahaa..? Nämä ovat minun eksistenssini ensimmäiset ja viimeiset; kokoaikaiset kysymykset. Minun todellisuuteni kuvat syntyvät noista kysymyksistä ja niiden vastausyrityksistä. Ne ovat minun omiani - vain minun.
Uskonto
Eksistentiaalisia kysymyksiä pohtiessani ja niihin liittyvän toivon ja pelon hetkinä kohtaan ystäviä, jotka lupaavat ottaa kantaakseen minun elämäni ja tietämiseni tuskan: Liity meihin, me tiedämme vastaukset kaikkiin sinun kysymyksiisi. Meillä on tarvittava viisaus ja sen profeetat puolellamme. Me pyyhimme pois sinun eksistentiaalisen pelkosi. Sinä pelastut!
Näillä ystävillä on valmis selitys maan ja taivaan kysymyksiin. Minun pitää vain uskoa ja totella. Minun pitää vain liittyä rituaalejaan toistavaan marssirivistöön. Näin minä voin väistää oman tietämisen ja tahtomisen pelottavat vastuut. Kaikella on kuitenkin hintansa. Marssirivistössä minä en ole se vapaa subjekti, josta minun erillisyyteni määrittämä minuus ja minuuteni määrittämä erillisyys koko ajan unelmoi. Kun elämänpelkoni väistyy, kun minä vartun, niin minä alan epäillä profeettojen oikeutusta ja heidän valtansa itsevaltiudeksi turmeltuvia piirteitä. Minä haluan ulos jos vain uskaltaisin! Minun uskoni on minun oma jakamaton armon maailmani.
Tietousko
Jotkut toiset kohtaamistani lähimmäisistä kehottavat minua kuvaamaan ja ymmärtämään maailmaani ja todellisuuttani asettumalla kaiken elämäni tapahtumisen ulkopuolelle neutraalin, objektiivisen tarkkailijan asemaan. Minun pitää käyttää virallisesti vakioituja havainto- ja mittalaitteita, minun pitää määrittää ja kuvata havaitsemani asiantilat vakioiduilla käsitteillä ja niihin liittyvillä mittareilla. Tulokset minun pitää sijoittaa tarkoin määrätyllä tavalla rakennettujen mallien muuttujiksi ja parametreiksi. Minun pitää toistaa edellä kuvattu havainto- ja mittausrituaali niin monta kertaa samoin tuloksi, ettei kukaan enää kehtaa väittää minun erehtyneen.
Näin minä saavutan virallisen mittapuun mukaisen älyllisen ymmärryksen maailmastani ja sen todellisuudesta. Näin minä teen todellisuudestani oikean ja normin täyttävän kuvan. Kenellekään ei saa antaa pienintäkään mahdollisuutta epäillä, että minä samaistun subjektiivisella ja tunteenomaisella tavalla elämääni ja siitä keräämiini havaintoihin ja niiden tuloksiin. Kukaan ei saa myöskään löytää minun kuvastani mitään merkkejä todellisuuteni kuviin kätkeytyvästä teleologiasta, maallisesta tai taivaallisesta tarkoituksesta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Minun on ajateltava että maailmani konemaiseksi manipuloitu kuva on oikea tapa ymmärtää sattumalta syntynyttä maailmaa.
Nämä ehdot täytettyäni minua kutsutaan oikean tiedon haltijaksi, loogikoksi ja viralliset määreet täyttäväksi älyköksi. Minun maailmani kuvaksi rakentuu syiden ja niiden seurausten toistettujen yksittäistapausten kokoelma tai muuttumattomana pysyvä systeemikuva. Minä saavutan arvostetun aseman viisaiden sosiaalisessa yhteisössä. Tässäkin tapauksessa em. rituaalit ja normit rajaavat minun vapaan tahtoni ja siihen liittyvän vastuuni pois. Maailmani kutistuu konetta muistuttavaksi ja minun roolini ohjekirjaa lakkaamatta lukevaksi koneenkäyttäjäksi taikka parhaallaan uusia koneenosia suunnittelevaksi ja rakentavaksi teknikoksi. Ymmärrän näitä todellisuuden ja se kuvien virallistajia. He tekevät hyvää ja ennen kaikkea hyödyllistä työtä. Todellisuuden kuvista tulee heidän tavallaan toimien hallittavia. Todellisuus saa järjestyneen koneen kuvan. Voin niiden invariantista luonteesta johtuen ennustaa tulevia tapahtumia. Todellisuudesta tulee näin kuvattuna hallittavissa oleva. Tulevaisuuden epävarmuudet ja pelot - nuo jotka minua koko ajan pyrkivät vaivaamaan voidaan muuttaa iloiseksi ja ylpeäksi varmuudeksi. Minä hallitsen ja hyväksikäytän todellisuuttani siitä laatimieni kuvien avulla.
Mutta missä .?
Mutta missä ovat kohtaamieni toisten hahmot tai ihmiskasvot? Missä on se erilaisten tuntemusten ja tunteiden laaja kirjo, joka jokaiseen kohtaamiseen liittyy. Joka väkisin tunkeutuu minun uskoani tai objektiivisen todellisuuteni loogista oikeutusta vahvistamaan taikka kyseenalaistamaan. Missä ovat nuo kaikki elämääni ja todellisuuttani maustavat asiat, joiden takia minä haluan elää. Ne jotka luovat kohtaamisteni idean; mysteerin taikka oivalluksen, ymmärryksen ja tietämisen viisaan riemun; mielihyvän, hurmion ja täyttymyksen taikka pelon, kauhun, paon ja aggression väristykset. Nuo kokemukset, joiden keskellä eläminen luo maailmani kohtaamisten ymmärrettävyyden; hyväksyttävyyden ja hylkäämisten horisontin tahtoani ja vastuutani varten. Missä on tuo minun kaikkien havaintojeni järjestystä luova potentia, "mutu".
Nuo edellä luettelemani "mutta missä" -lauseet eivät jätä minua rauhaan. En minä voi todellisuuttani tavoitellessani ja pohtiessani vetäytyä pois todellisuudestani. Minun täytyy olla sen osa, sen keskellä, sen kohtaamisten kaikille vaikutteille avoinna. Vain mukana ollen minä saan hyvän ja pahan, oikean ja väärän eksistentiaalisiin peruskysymyksiini uskottavilta tuntuvia vastauksia. Maailmani kasvaa aivan eri mittoihin kuin vain nuo objektiiviset mittaukset ja niiden: vähän tai paljon, enemmän, suurempi, hallittava, hyödyllisempi, tehokkaampi . toteamukset. Vain kasvokkain ja silmäkkäin kohtaamani salaperäisen toisen edessä minä voin löytää minuuteni ja sen olemassaolon eettisen oikeutuksen: me olemme olemassa toinen toisiamme varten. Minuuteni sisällöt syntyvät näin. Etiikka on elämän ensimmäinen filosofia!
Mysteeri
Entä sitten ne auringon nousut ja laskut, päivien kirkkaus tai sumun verhoamat salat, yön hiljaiset hetket tähtitaivaan alla tai kuun loistaessa taikka hiljaisen kammioni hämärässä. Ne hetket jolloin muistiini ladatut kuvat ja kaaokset haalistuvat ja ajatukseni juoksu hiljenee ja vaikenee kuuntelemaan, aavistamaan, kuulemaan. Nuo hetket, jolloin aika pysähtyy ja ikuisuus koskettaa minua ja minä tunnen olevani ajattoman hetken avoinna perimmäisimmän todellisuuden sanattoman mysteerin edessä. Miten minä kykenisin tekemään tästä perimmäisestä loogisiin toistomittauksiin perustuvan sanoiksi puetun kuvan ja numeerisen mallin, joka olisi kirjastoihin dokumentoitavissa.
Elämäni kuvat
Elämäni kuvat ovat minun omiani ja vain minun. Ne keskittyvät minäni ympärille sitä luomaan ja sen luomuksina. Viisastuessani kohtaamisteni kokemusten myötä, minä oivallan aina vain selkeämmin, että minun todellisuuteni kuvat ovat vain valekuvia ikuisesti salatuksi jäävästä perimmäisestä todellisuudesta, jonka olemassaolon minä vain aavistan. Tietenkin minä haluan jakaa kokemani ja sen kuvat kohtaamieni toisten kanssa. Kommunikoidessani todellisuuteni kuvia, minä joudun kuitenkin muuntamaan ne käsitteiksi ja niiden elämä katoaa. Hyvän ystävän kanssa minä kuitenkin voin jakaa tämän menetyksen pettymyksen. Olkaamme toinen toisillemme hyviä ystäviä.
- / vassi
Veikko Salovaara