Antti-Veikko Perheentupa 2.4.2001

Antti-Veikko Perheentupa 2.4.2001 Luonnonfilosofian seura

Hyvät luonnonfilosofit,

Kiitoksia Jouko Seppäselle, Heikki Mäntylälle, Paul Talviolle, Kullervo Rainiolle ja Jyrki Tyrkölle tähänastisista palautteista. Vilkas keskustelu näyttää jo jakaantuneen selvästi kahteen suuntaan, ontologisiin ja yhteiskuntapoliittisiin tai ehkä paremminkin yhteiskuntafilosofisiin kysymyksiin. Ensinmainittu suunta on lähempänä omia pohdintojani. Kiiruhdan täsmentämään kysymyksenasettelujani, ennen kuin puheenvuoroja ehtii tulla lisää.

Kullervo Rainiolle kiitokset käsiteselvennyksistä, jotka antavat arvokasta lisää teoreettisen taustani vajaavaisuuteen. Semanttisen informaation käsite lienee selvä, eli kysymys on ihmisten keskinäisen sanallisen viestinnän erilaista muodoista, joissa erityisesti kieli- ja kulttuurirajat synnyttävät ongelmia. Sen sijaan teknisen informaation käsite tuntuu vaativan selkeyttämistä. Muistelen Ilkka Niiniluodon puhuneen ihmisen aineeseen sijoittamista merkkijonoista, mutta en tällä hetkellä kykene tietoa tarkistamaan. KR:n teksti tuntuisi tukevan tätä tulkintaa. Tällöin informaation ulkopuolelle sukeutuisi kaikki se luontoon sisältyvä aineellinen informaatio, jonka olemassaolo on ihmisestä riippumatonta. Siten olisi väärin puhua esimerkiksi geeni-informaatiosta, minkä olen kuvitellut kuuluva normaalikieleen.

Käsitteiden sisältöä pidetään periaatteessa sopimuskysymyksenä. Totean ohimennen, ettei se mielestäni vastaa kielen olemusta. Sopimuksia pitäisi ainakin kyetä joustavasti muuttamaan, mikä ei ole mahdollista tiedeinstituutioiden valtaluonteen vuoksi. Puutteellinen tietämyksemme ei mahdollista todellisuuden rationaalista jyrkkää rajaamista selkeiksi osa-alueiksi, jotka voitaisiin ongelmitta kattaa käsitesopimuksilla. Olen puuttunut tähän kysymykseen aikaisemmin ehdottaessani tietyn (hypoteettisen?) ilmiöalueen kuvaamista orgaanisiksi energioiksi. Ajatukseni nostatti tuolloin vastustusta siltä pohjalta, että energian käsite on jo vakiintunut tarkoittamaan tunnettuja energioita. Tällaisessa asennoitumisessa kielestä saattaa tulla väline vastustaa todellisuuskuvan muuttumista.

Informaation suhteen tilanne näyttää samankaltaiselta. Olemme taipuvaisia määrittämään informaation olemuksen ihmisen näkökulman perusteella, jolloin rajaaviksi tekijöiksi nousevat informaation lähettäjät ja niiden käyttämä viestintätapa. Kuva muodostuu toiseksi, jos lähtökohtana pidetään sitä, että kaikki elämä, toisin sanoen toimivana subjektina oleminen, edellyttää jonkin asteisen tiedon saamista ympäristöstä ja siitä muotoutuvaa, kullekin subjektille mahdollista tietoisuutta. Tällöin informaation "lähettäjiä" ovat kaikenlaiset oliot ja ilmiöt, sekä subjektiset että objektiset. Sen sijaan vain subjektisilla olioilla on kyky vastaanottaa informaatiota eli aistia ympäristöään ja muodostaa siitä tietoa tai mielikuvia. Toinen mahdollisuus on pitää elämään karteessiolaiseen tapaan automaationa, jonka yläpuolellle vain ihmisen saavuttama tietoisuus saattaa nousta.

Puhuttaessa vallitsevaan tapaan infomaatiosta, tiedosta ja tietoisuudesta on tärkeää selventää, minkälaisiin subjekteihin nämä käsitteet kulloinkin yhdistetään. Yritin lukea Jouko Seppäsen tekstin tarkkaan ymmärtääkseni, mihin hän rajaa tietoisen mielen, jonne informaation tulee kyetä jättämään jonkinlaisia muistijälkiä, jotta niiden pohjalta voi tehdä vertailuja myöhempään informaatioon. Toisin kuin Jyrki Tyrkkö hän ei ainakaan eksplisiittisesti yhdistä tietoisuutta vain ihmismieleen. Informaatiota tapahtuu siten - jos olen ymmärtänyt häntä oikein - joissakin rajoissa myös ainakin eläinyksilöiden välillä.

Eläinmaailman vuorovaikutus ei käsittääkseni mahdu kumpaankaan Kullervo Rainion määrittämään informaation kategoriaan. Tarvitaan ainakin kolmas ryhmä, jota kutsun kokemukselliseksi, miksei myös emotionaaliseksi informaatioksi, koska kokemusten tärkeimpiä, eläimillä ehkä ainoita välittäjiä ovat havaintoihin ja mielikuviin liittyvät tunteet. Myös ihmisten maailmassa ylivoimaisesti laajin viestinnän alue muodostuu käsitykseni mukaan tunteista ja kokemuksista, ei suinkaan puhutusta tai merkein ilmaistusta kielestä puhumattakaan teknisestä informaatiosta.

Eläinten tietoisuutta kutsutaan vaistoiksi, mikä saattaa sisältää ajatuksen toimintojen jonkinlaisesta automaattisuudesta. En ole koskaan kirjallisuudesta löytänyt vaistoille mitään toimivaa selitystä sen lisäksi, että ne yhdistetään perimään. Tämä synnyttää mielikuvan automaattisista reaktioista, joita eläinten aistimukset esimerkiksi toisten yksilöiden eleistä, äänistä tai hajuista aiheuttavat. Vaihtoehtoinen selitysmalli vaistoille voisi tarkoittaa, että eläimet tekevät toiminnallisia valintojaan vertaamalla vastaanottamaansa informaatiota sellaiseen mielen muistinomaiseen sisältöön, joka koostuu pääasiassa lajitietoisuudesta ja lajimielikuvista. Koska tällaiset lajikohtaiset ominaisuudet ovat mitä ilmeisimmin vähitellen olosuhteiden mukaan muuttuvia, voidaan kysyä, miten ja minkälainen informaatio niihin vaikuttaa.

Siirryttäessä kasvikunnan alueelle yksilöllinen informaatio näyttää loppuvan. Kasvien muodot, värit, maut ja hajut voidaan ymmärtää lajikohtaiseksi informaatioksi, joka on suunnattu kasvinsyöjäeläimille ja hyönteisille. Tällaista ajatusta ei toki voi liittää uusdarvinistiseen evoluutiokäsitykseen, jossa lajien ominaisuudet eivät ole primäärisesti mielellisiä. Niiden syntyhän perustuu sattumaan, mutta luonnonvalinta on antanut niille lajin säilymisen kannalta merkityksellisen mielen. Silti en ymmärrä, miksei tässäkin ajattelutavassa voitaisi puhua informaatiosta, koska se synnyttää vastaanottajissa eli eläimissä tietoa valintojen pohjaksi.

Ehkä tässä on puheenvuoroa kerraksi. Yritän myöhemmin palata kysymykseen informaation suhteesta ilmiöiden laatuun ja rakenteeseen.

Tervehtien

Antti-Veikko Perheentupa