7. Ilkka Kieseppä 8.12.2000

Ilkka Kieseppä 8.12.2000 Luonnonfilosofian seura

Hyvä professori Kurki-Suonio,

kiitos selventävästä vastauksestanne! Kuten mainitsitte, kävin todellakin joitakin vuosia sitten tapaamassa Teitä fysiikan laitoksella. Tuolloin harkitsin fysiikan filosofiaan keskittymistä, ja anoin tuloksetta Suomen Akatemialle rahoitusta aihetta koskevaan tutkimukseen. Jälkeenpäin olen ollut varsin tyytyväinen siitä, ettei tuolloin melkoisella kiireellä laatimani tutkimussuunnitelman mukaiselle tutkimukselle myönnetty rahoitusta. Toisin kuin se tutkimus, johon Akatemia sittemmin myönsi minulle rahoituksen ja jonka pystyn saattamaan päätökseen sille varattuna aikana, tasokasta fysiikan filosofiaan ja fysiikan perusteisiin kohdistuvaa tutkimusta voisi tehdä vain jos päättäisi ottaa tällaisen tutkimuksen elämäntyökseen, ja itse olen sittemmin päättänyt ryhtyä tekemään elämälläni muuta.

Kommentoisin vielä joitakin kohtia kirjeessänne. Instrumentalistinen näkemyksenne, jonka mukaan "teoria ei ylimalkaan voi olla oikea eikä väärä, ainoastaan hyvä tai huono sen mukaan, miten laajalla ilmiöalueella sen ennusteet ovat hyviä" tekee ymmärrettävämmäksi sen, miksi Teidän mielestänne meillä voi olla "pakottavaa empiiristä evidenssiä" johtopäätökselle, jonka mukaan alkeishiukkaset eivät kulje ratoja pitkin. Teidän mukaanne kunnollisen teorian on tuotettava ENNUSTEITA, ja tämä edellyttää että "syyilmiöt ja seurausilmiöt ovat toisistaan riippumatta empiirisesti tutkittavissa". Kahden raon koe osoittaa, että bohmilaisten ratojen postuloiminen hiukkasille ei auta tällaisten mallien konstruoimisessa. Kun kokeessa syntyvää interferenssikuviota selitetään sanomalla, että sen on aiheuttanut hiukkanen joka kulki bohmilaista rataa pitkin jommastakummasta muttei molemmista raoista, selityksessä mainittua syyilmiötä ei voida tutkia empiirisesti, koska seurausilmiö eli interferenssikuvio lakkaa olemasta heti kun kokemusperäisesti todennetaan, että hiukkanen todellakin kulkee toisesta raosta. Tämä on erittäin ymmärrettävää.

Teidän muotoilunne empiirisyyden vaatimukselle näyttää kuitenkin paljon radikaalimmalta kuin mitä olisi pelkästään vaatimus instrumentaalisesti hyödyttömien teorioiden hylkäämisestä. Te kirjoitatte, että "[j]os määritelmä ei kerro, miten suure voidaan mitata, se ei voi olla suureen määritelmä". Mainitsemistanne suureista esimerkiksi hetkellistä nopeutta ja hetkellistä kiihtyvyyttä ei voida mitata periaatteellisista syistä, eivätkä niiden määritelmät voi siksi kertoa meille, miten ne mitataan. Eikö nyt kuitenkin ole ilmeistä, että nämä suureet - määriteltyinä sillä tavalla jolla ne yleensä määritellään, eli kaavoilla v(t)=dr(t)/dt ja a(t)=dv(t)/dt - ovat silti tärkeitä fysikaalisia suureita?

Empiirisyyden vaatimusta silloin kun se esitetään niin radikaalissa muodossa kuin missä te sen esitätte voidaan käsitykseni mukaan kritisoida esittämällä, että tässä yritetä kertoa luonnolle, miten sen pitää tehdä asioita. (On ehkä vähän koomista, että tässä yhteydessä käytän samoja sanoja joilla kvanttimekaniikan tulkintaongelmista keskustelemaan haluttomat fyysikot usein kuittaavat asenteeseensa kohdistetun kritiikkiin, mutta näin minun on joka tapauksessa pakko tehdä.) Eli jos nyt luonto vain sattuu olemaan sellainen, että sitä kuvattaessa tarvitaan suureita, joita ei sido havaintoihin minään yksinkertainen mittausmenetelmä, vaan jotka kytkeytyvät niihin vain jonkun mutkikkaamman ajatusrakennelman välityksellä, eikö luonnontutkijoiden pitäisi hyväksyä tämä tilanne?

Tämä kysymys on luonnollisestikin osittain analoginen sen ongelman kanssa, johon Bohmin teorian kaltaiset, instrumentaalisesti hyödyttömät teoriat johtavat. Miten voimme olla esimerkiksi varmoja siitä, etteivät alkeishiukkaset sittenkin mene joitakin ratoja pitkin, vaikkei kukaan käytännön syistä voisikaan saada tietää mitä nuo radat ovat... Instrumentalisti voi suoralta kädeltä hylätä tällaisen kysymyksen turhana tai mielettömänä, mutta tieteellinen realisti, jonka mielestä teoriat ovat yrityksinä kuvata fysikaalista todellisuutta oikein, joutuu ottamaan sen vakavasti.

Ystävällisin terveisin I. A. Kieseppä