3. Kauko Piri (1.11.2001)
Kauko Piri 1.11.2001 - Luonnonfilosofian seura
Jatkan tietoisuuden käsittelyä hieman toisesta näkökulmasta, ja saattaa olla, että käsitteet eivät ole aivan tarkkoja.
Yritän sillä hinnalla saada heijastuksen jostakin kokonaisvaltaisesta ideasta jatkojalostettavaksenne.
Toisaalta tiedän myös, että käsitteelle voi tulla tarkasti sama merkitys kahden ihmisen mielessä vain täsmälleen saman käyttöhistorian kautta, ja että sanan säilällä pääsemme parhaimmillaankin vain metaforatasolle.
Maailmani ja minä, tietoisuuteni eritoten: mikä hämmästyttävä keskinäinen riippuvuus - mikä peilikuvamaisuus!
Kun tutkija etsii äärimmäisiä maailman rakennepiirteitä, käyttäen mitä hyvänsä monimutkaisia laskenta- ym välineitä, hän itseasiassa kehittää itseään! Hän venyttää omaa tietoisuuttaan, jotta sinne mahtuisi uutta joka kytkeytyisi jo olemassaolevaan.
Tulkinta jää tietoisuudelle, ja entinen ulkopuolinen (mahdollinen, exformaatiopohjainen 'aukkomaailma') onkin nyt sisäistymässä peilikuvaan. Yksi mahdollinen oletus "mahdollisesta exformaatiomaailmasta", josta ei itseasiassa mitään muuta voi sanoa kuin että on, on että se olisi ehtymättömän rikas kaikissa piirteissään. Tämä on uskomusasia, johon jokainen ottaa henkilökohtaisen kannan.
(Itse sana exformaatio ui poutapilven lailla keskutelupohjien kautta maailmaani helpottaen vuorovaikutusta, yleisesti nimeten ei-kuvattavaa. Te omissa käyttötapauksissanne annatte mahdollisuuden siihen, että merkityksemme tälle sanalle alkavat korreloida keskenään yhä enemmän.)
Mutta tuo maailma, jonka sisäistin kuvakseni tietoisen ja ei-tietoisen tulkinnan kautta, sekin vaikuttaa ehtymättömältä ja aina uutta näkökulmaa mahdollistavalta.
Maailmassa jokainen kohtaaminen jättää jäljen, jokainen ihminenkin saa oman heijastekuvansa tietoisuuteeni, siis itseeni. Ne ovat minua.
Kun kaksi ihmistä kohtaa, universumit kohtaavat, ja kumpikaan ei ole enää entisensä! Kuvat ovat kiillottuneet ja suhteet osien välillä palaamattomasti muuttuneet. Vuorovaikutusprosessi on taattua ja pysyvää, mutta aina erilaista yksilöllisissä tapahtumissaan (jotka löydetään tulkinnan kautta).
Tässäkin on samuuden ja erilaisuuden, yleisen ja yksityisen, ihme, sama joka voidaan löytää maailmojen sisältöjen samanlaisuudesta ja erilaisuudesta.
Jos vaikkapa vihaan jotakin, osat minussa, tuo rakastettava osa ja tämä vihattava osa, nämä kuvat, aiheuttavat huomioenergian sitoutumista siten, että seuraamus on todennäköistä kehooni ja hyvinvointiini. Bin Laden -osa minua ei voi juuri nyt oikein hyvin.
Mutta ajattelen että jo sadassa vuodessa on systeeminen tasapaino tältä osin löytynyt, ehkä ylilyöntienkin kautta. Se löytynee minussa, maailmassani, maailmassamme, johon juuri heijastin tulkittavaksenne häivähdyksen tietoisuuteni turbulenttisista puhureista.
Tietoisuus? Saattaisiko olla, että juuri ja ainoastaan tietoisuus on se komponentti, joka taistelee termodynamiikkaa vastaan? Sehän pyrkii luomaan kaunista järjestystä kaaoksen ja sekoittumisen sijasta. Tietoisuutemme auttaa meitä tuhlaamaan mahdollisimman vähän energiaa epäolennaiseen elämisen ja elämän kehittymisen kannalta.
Kehittyvä tietoisuus järjestää yhä suurempia massoja, energioita yhä pienemmällä energiahukalla.
Äärimmäisenä limittinä voisi olla sisäinen ristiriita: kaikki on järjestyksessä, energiahukkaa ei ole - aikaa, maailmaa ei ole?
Olisi vain tietoisuus ja kauniit ideamaailmat ja ehkäpä vastakkainen tila alkuräjähdykselle - mutta tämähän alkaa jo olla vahvasti exformatiivista!
Sopikaamme että vaikka me voimme elää vain sumeassa maailmassa epävarmassa maailmassa, äärimmäisten olosuhteiden välissä, niin spekuloida voimme vaikka mistä!? Toivottavasti teemme sitä selkeästi ja kiinnostavasti, ja johonkin edeten; luovuuden kaaoksen ja analyyttisen järjestämisen kanssa tasapainotellen.
No, yrittänyttä ei ainakaan laiteta.
Ystävällisesti teidän,
Kauko Piri