Paul Talvio 6.10.2000

Arvoisat luonnonfilosofit

Tässä vähän lisää olemassaolosta.

Postuloin tosiaan a priori olioitten olemassaolon riippumatta ihmisen tai minkään muunkaan tajunnan olemassaolosta. Tämä ei ole minulle vain uskon asia, vaan myös kokemusperäinen tieto. Siitä seuraavassa:

Ajatusprosessi toimii ihmisessä kaiken aikaa kuten verenkierto. Valveilla ollessamme "minä" seuraa ja ohjaa sen suuntaa mutta ei voi sitä aivan helposti pysäyttää. Ajatus on itsestään toimiva prosessi, joka ei tarvitse ajattelijaa. Itse asiassa voidaan hyvällä syyllä väittää, että ajatusprosessi luo itse ajattelijan, illuusion minästä. (Tästä enemmän myöhemmin.) Joka tapauksessa ajatus on mielikuvia eli jäsentymiä ja niitten suhteita luova "ohjelma", joka aivan selvästi käyttää määrätynlaista metodia. "Mallintaja" esitelmässäni kerroin oman käsitykseni ajatusprosessin tavasta kuvata meille "se mikä on", siis meistä riippumaton fysikaalinen maailma. Näin fysikaalinen maailma mallintuu tajuntaamme sellaiseen muotoon, että voimme sen tiedostaa ja sen mielellisiä edustajia edelleen prosessoida. Niin kauan kuin ajatustoiminta on käynnissä niin todellisuus voidaan kokea vain ajatustoiminnan kuvaamana, sellaisena mallina jonka se kykenee rakentamaan. Tässä olemme luonnon antamien kykyjen armoilla.

Edellä olevasta seuraa kysymys: Voidaanko ulkoinen, tajunnan ulkopuolinen maailma kokea olemassa olevaksi ilman ajatuksen sille antamia attribuutteja? Tästä voi ottaa selvää pysäyttämällä ajatusprosessin. Se ei ole aivan helppoa, mutta sen voi oppia harjoittelemalla. Ajatuksetonta tilaa kutsutaan meditaatioksi ja sitä on harrastettu varsinkin idässä vuosituhansia. (Rauhala: "Se on ihmisen itsensä tutkimisen ja kehittämisen vanhin menetelmä. Meditaatio on ihmisen oman tajunnan tutkimista ja kontrollia") Mitä sitten tapahtuu ajatuksen pysähtyessä. Jääkö jäljelle mitään? Kyllä jää. Jää puhdas OLEMASSAOLON KOKEMUS, olemassaolo ilman attribuutteja. Ihminen voi siis kokea muutakin kuin ajatustoimintansa virran. Silloin hän ymmärtää, että on olemassa kaksi eri asiaa; "se mikä on" (das Ding an sich) ja se miksi hänen ajatuksensa sen hänelle kuvaavat (das Ding fuer mich). (Lainaan taas Rauhalaa: "Lyhytkin sisällöllinen tyhjyys merkitsee kuitenkin sitä, että on tehty tilaa maailmankuvalle kehkeytyä ja rikastua ikään kuin sisällöllisesti rasitteettoman alkutilan pohjalta.")

Kun sanomme, että "se on" tai että on olemassa "olioita sinänsä", niin olemme tietysti ajatuksen alueella. Kaikki mitä pystymme ilmaisemaan käsitteillämme on jo mielellisten edustusten maailmassa. Kun meditoija irrottautuu "se-on-tilasta" hänelle jää muistijälki tuosta tilasta. Hän pukee sen käsitteeksi "se on" vaikka hän kokeekin, että hänen kokemuksensa ei ole ajatuksen välinein kuvattavissa. Hänellä ei kuitenkaan ole muuta keinoa kuvata sitä sisäisellä puhella tai intersubjektiivisesti. Kullervo on oikeassa, kun hän sanoo, että olettamus "on olioita" on jo jäsentymä. Tietenkin. Enhän voi kertoa toisille muuta kuin jäsentymistä. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö kokija olisi kokenut jäsentymätöntä olemassaoloa. Tästä ei kuitenkaan voi ketään vakuuttaa. Sen voi kokea vain itse. Jos siis joku haluaa koetella edellä olevien väitteitteni todenperäisyyden, niin hänen on alettava harjoittaa meditaatiota.

Olen siis kokenut, että tämä maailma on olemassa omana itsenään minusta riippumatta. Olen myös kokenut, että ainoa tapa jolla se voi olla olemassa minulle laadullisesti, saada sisällön, on antaa ajatustoimintani kuvata se minulle. Nämä ovat minulle empiirisiä tosiasioita, eivät filosofisia pohdiskeluja. Tässä suhteessa olen mielestäni realisti mutta en naiivi realisti. En kuvittele, että ajatukseni antamat attributit ovat olemassa olioissa sinänsä. Mutta en kuvittele myöskään tietäväni että ne eivät ole. Vaikka tiedostamani luonnonlait ovat ajatukseni kuvailun tulos, niin en voi väittää, etteivätkö ne olisi mielellisiä edustuksia jostakin, joka on olemassa myös "siinä mikä on". Sanon vain, että ne voivat olla olemassa siellä, mutta en mitään siitä minkälaisena ne ovat olemassa. Mitään attribuutteja en "siihen mikä on" voi liittää. Tässä suhteessa Roland Omens menee huomattavan pitkälle kun hän sanoo, että "siinä mikä on" (Reality) on olemassa järjestys, ja että meidän käsittämämme järjestys on tuon todellisen järjestyksen mielellinen edustus. Minusta kukaan ei voi myöskään väittää, että näin ei voisi olla. Yksinkertaisesti asiaa ei voi vedenpitävästi todentaa kumpaankaan suuntaan. Omnes perustaa kantaansa erityisesti fysiikan luonnosta antaman kuvauksen sisältämään järjestykseen ja kuinka valtavan hienosti matematiikka pystyy tuon järjestyksen kuvaamaan. Ei minusta perustelu ole ihan olematonkaan.

Kuitenkaan emme koskaan voi lopullisesti todentaa mielellisen edustuksen ja "sen mikä on" yhtäpitävyyttä. Tästä kävimme keväällä perusteellisen keskustelun nimellä "Näköisvertailun mahdottomuus".

Edellä oleva kuvaus on ajatusprosessilla tuotettu. Se on siis ajatusprosessin itsensä luoma kuvaus omasta toiminnastaan, vaikka se vaikuttaa ikään kuin ulkopuolisen tekemältä. Kuvauksessa erotetaan ajattelu ja tiedostaminen toisistaan. Tätä puoltaisi se, että ajatuksettomassakin tilassa tiedostaja toimii, tiedostaa olemassaolon. Tämä jakaa ihmisen tarkkailijaan ja tarkkailtavaan. Tämä on hieman ongelmallista. Jos sanon, että minussa on tarkkailija, niin kuka sanoo. Onko sanoja ylemmän tason tarkkailija, joka näkee tuon alemman tason tarkkailijan. Mutta nyt olen luonut jo kolmannen tason tarkkailijan. Siis seuraava tasoko näkee aina alemman tason tarkkailijan jne. Joudumme siis loputtomaan regressioon. Pelastukseksi voidaan tarjota mielikuvaa, että tajunta on yksi ja sama prosessi sisältäen sekä ajattelun että tiedostuksen. Tuon prosessin toiminta synnyttää kokemuksia, joilla ei ole mitään tajunnan ulkopuolista kokijaa, vaan ajatus luo illuusion kokijasta. Tuo kuviteltu kokijakin on siis osa samaa tajunnan kokonaisprosessia. Palaamme siis siihen, että ajatusprosessi kulkee latuaan ja toimii itseohjautuvasti ja luo meidän iloksemme "minän", kuvan subjektista, ajattelijasta. Tajunta on kuin maljassa, jossa sisällön osat voivat tarkkailla toisiaan, mutta eivät voi nähdä maljan ulkopuolelle. Loputon regressio maljan sisällä on mahdollinen, mutta se on ajatuksen temppu, häiriötoiminta, josta ei tarvitse välittää. Mutta mihin katosi vapaa tahto? Vapaa tahto tuntuu olevan ihmiskunnalle ratkaisematon ongelma. Rauhala sanoo kirjassaan "Tajunnan Itsepuolustus": "Tahto on kokoava nimi tahtoilmiöille. Kun tahto näin tarkastellen käsitetään tajunnan tapahtumiksi, mitään mystistä ei tahdon käsitteeseen tarvitse sisällyttää. "No tuliko nyt selväksi? Minulle ei ihan tullut. (Rauhalan kirja on tahdon osalta mielestäni ristiriitainen. Monessa kohdin hän kuitenkin joutuu turvautumaan tahtovaan subjektiin, ihmiseen, joka tekee valintoja.)

Näytämme olevan Kullervon kanssa samaa mieltä siitä, että maailma esittäytyy meille mielellisinä edustuksina. Eri mieltä näytämme olevan siitä miten nuo edustukset syntyvät. Minusta olio sinänsä on edellytys (ei syy) mielellisen vastineensa synnylle. Kullervon mielestä "primääristä on mielen malli, noeema". Asian selvittäminen on "pitkä juttu". Tuon jutun minä kuitenkin haluaisin kuulla tai lukea. Voitko Kullervo tarkentaa mistä se löytyy esim. kirjoistasi.

Kullervon loppukommentti Big Bangeineen vaatisi myös lisävalaistusta, mutta Heikki Mäntylä on siitä jo kysynytkin.

Esitän tässä subjektiivisiin kokemuksiini liittyviä pohdiskeluja. En siis tarjoa mitään "totuuksia" kenellekään. Kun koette, että käsitykseni ei vastaa omaa käsitystänne, niin älkää ajatelko, että kuka on oikeassa, kuka väärässä. Pitäkäämme keskustelu ikään kuin toistemme yksilöllisten maailmankuvien neutraalina vertailuna. Ainakin minä olen utelias kuulemaan erilaisista vaihtoehdoista olemassaolon käsittämiseksi. Jokaisella on oikeus päättää omasta kohdastaan minkä vaihtoehdon hyväksyy totuudekseen.

Terv. Paul Talvio