Petri Ruutu: Pandemiat

Tallenne

Pandemia määritellään kansainvälisenä infektiotautiepidemiana, joka tavallisesti koskee väestöjä maailmanlaajuisesti. Sen aiheuttaa uusi mikrobi tai mikrobin muunnos, joka tarttuu tehokkaasti ihmisestä toiseen, ja jolle valtaosalla väestöstä ei ole ennestään suojaa. Ennen ajanlaskumme alkua kuvaukset taudeista ovat niin epätarkkoja, että selkeitä pandemioita ei ole tunnistettu. Arkeologisista kaivauksista kuitenkin tiedetään, että mm isorokkoa ja ruttoa on esiintynyt ennen ajanlaskumme alkua. Ihmisten liikkuminen on kuitenkin ollut rajoitettua verrattuna uudempiin aikajaksoihin.

Hyvin tunnettuja pandemioiden aiheuttajamikrobeja ovat rutto, isorokko, kolera ja influenssa, ja uutena Covid-19. Laajoja epidemioita ovat myös aiheuttaneet kuppa, tuberkuloosi HIV ja SARS-CoV-1 (2003). Aikakauden yhteiskunnalliset rakenteet sekä vallinneet filosofiset ja uskonnolliset käsitykset tautien alkusyistä ovat vahvasti leimanneet epidemioiden torjuntaa kautta historian. Käsitys mikrobeista tautien synnyssä syntyi vasta 1800-luvun lopussa. Esityksessä käsitellään esimerkkeinä isorokkoon, ruttoon, koleraan, influenssaan ja uuteen koronavirukseen liittyneitä pandemioita.

Infektiotaudeista sekä pandemioiden aiheuttajista suuri osa on eläimille ja ihmisille yhteisiä tauteja (zoonoosi) ja niiden aiheuttajamikrobeja, joiden tartunta voi tapahtua suoraan tai erilaisten välittäjien, vektorien kautta. Tällaiset taudit edellyttävät tehokasta monialaista yhteistoimintaa tautien ehkäisemiseksi, varhaiseksi havaitsemiseksi ja torjumiseksi. WHO on yhdessä YK:n eläintauti- ja ruokaturvallisuusjärjestöjen kanssa kehittänyt jäsenmaille niiden toimintakapasiteettia koskevat minimitavoitteet pandemiauhkan varhaiseksi havaitsemiseksi ja torjumiseksi, ja niiden toteutumista arvioidaan jatkuvasti.

Esitys

Tarja Kallio-Tamminen: Neurofenomenologista tutkimusta meditaatiosta, minuuden rakenteista ja muuntuneista tietoisuudentiloista

Meditaation vaikutuksia aivotoimintaan kartoittava EEG-avusteinen meditaatio® täyttää 10 vuotta. Tarja Kallio-Tamminen kertoo Andrew ja Alexander Fingelkurtsin kanssa kehittämänsä projektin tähänastisista tuloksista ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Juha Samela: Tieteellinen filosofia

Esitelmässä tarkastellaan tieteen ja filosofian suhdetta. Painotus on käytännöllisissä kysymyksissä. Miten jatkuvasti monitahoisemmaksi kehittyvän tieteen kokonaisuutta voitaisiin hahmottaa? Eriytyvätkö eri tieteenalojen filosofiat samaan tapaan kuin tieteet ovat eriytyneet erillisiksi saarekkeiksi? Voiko nykyaikaisiin tieteisiin soveltaa näkökulmia, joita esimerkiksi sata vuotta sitten sovellettiin sen aikaiseen tieteeseen= Onko teoreettisen filosofian ja tieteiden etääntyminen tehnyt välimaastoon tilaa luonnonfilosofialle? Miten luonnonfilosofia voitaisiin tässä uudessa kontekstissa ymmärtää? Näitä kysymyksiä tarkastellaan esimerkkien valossa pyrkimättä erityiseen teoreettiseen ajatusrakennelmaan. Ajatuksena on tarjota aineksia uusiin pohdintoihin Luonnonfilosofian seurassa.

Atte Korhola: Ilmastonmuutos ja epävarmuushirviö

Ilmastotiede on poikkeuksellinen tieteenala. Tuskin mihinkään muuhun tutkimussuuntaan on nykymaailmassa ladattu yhtä suuria paineita ja odotuksia luotettavan, oikean ja käyttökelpoisen tiedon tuottamiseksi. Haaste on kansainvälinen: panokseksi on asetettu koko ihmiskunnan tulevaisuus.

Yhteiskunta ja poliitikot haluavat ilmastotutkijoilta selkeitä ja yksiselitteisiä vastauksia. Mieluiten tarkkoja lukuja. Meitä joskus suorastaan kehotetaan unohtamaan epävarmuudet ja pureutumaan faktoihin.

Mutta kestääkö mikään tieteenala näin mittavia hyötyodotuksia? Miten käy tieteen tekemisen olennaisten periaatteiden? Epävarmuus on sisäänrakennettuna aina mukana tieteellisessä toiminnassa, halusimmepa sitä tai emme

 Käyn esityksessäni läpi ilmastotieteeseen sisältyvää epävarmuutta ja sitä, kuinka siihen pitäisi suhtautua. Johtopäätökseni on, ettei epävarmuuksista ja virhemarginaaleista kannata kiemurrella ehdoin tahdoin eroon. Päinvastoin meidän tulee olla entistä tietoisempia tuloksiin ja niiden tulkintaan liittyvästä epävarmuudesta. Epävarmuushirviön kanssa tulisi oppia elämään.

Epävarmuus ei oikeuta meitä olemaan välittämättä ilmastonmuutoksen hillitsemistoimista ja siihen liittyvästä ekososiaalisesta transformaatiosta kuten jotkut ilmastoskeptikot tuntuvat ajattelevan. Juuri epävarmuuden takia meidän on toimittava riittävän ajoissa, sillä yhteiskunnalla täytyy olla suuren todennäköisyyden tarve välttää suuret, ilmastonmuutoksesta johtuvat yhteiskunnalliset ongelmat.

Ilmastonmuutos on torjuttava, ei siksi että tiedämme yksityiskohtaisesti mihin se johtaa, vaan siksi, ettemme tiedä minne se meidät ja koko planeettamme vie.

Timo Miettinen: Eurooppa - maanosa vai aate

Toisen maailmansodan jälkeistä Eurooppaa on määrittänyt erityinen tietoisuus historiasta. Kyse on ollut hankkeesta, jossa poliittisen yhteisön perustaa on haettu ulkoisten vihollisten sijaan pikemminkin muistamisen logiikasta, pyrkimyksestä välttää menneisyyden virheet. Euroopalle historia ei ole ollut vain suurmiesten ja heidän tekojensa summa vaan peili, jota vasten Eurooppa on tutkinut olemustaan. Millainen kuva tästä peilistä piirtyy? 

Esitelmän lähtökohta on, ettei Euroopan poliittista olemusta pidä etsiä ensisijaisesti Eurooppa-tunteen tai yhteiseurooppalaisen identiteetin historiasta. Euroopan historia on olennaisesti juuri erimielisyyden ja sen hallinnan historiaa. Kulttuurisesti Eurooppa on toki toisiinsa risteävien perinteiden summa, sarja yhteisiä ideoita, jaettuja käytäntöjä sekä rajat ylittäviä vaikuttimia. Poliittisesti se on kuitenkin jotain muuta: tapa hallita sodan ja rauhan kysymyksiä tilanteessa, jossa kokemus yhteisöstä on vuosisatojen ajan rajoittunut lähiyhteisöihin.

Esa Soini: Elämän arvoituksia

Elämä on outo ilmiö maailmankaikkeudessamme.  Todistettavasti se on syntynyt ainakin kerran  ja sitä esiintyy ainakin yhdessä universumin kolkassa - maapallollemme.  Elämään liittyy monia mielenkiintoisia arvoituksia, joita tässä esityksessä hieman käsitellään.

Mitä elämä on? Elämän yleinen määrittely on ollut melko vaikeaa, koska elämää on niin monenlaista. Elämää määrittelemässä ovat olleet niin biologit, kemistit kuin fyysikotkin. Tässä esityksessä tuodaan esille myös matemaatikon näkemys elämästä. Voimme monin tavoin kuvailla elämän yleisiä ominaisuuksia ja perusperiaatteita.  Mikä siis erottaa luonnon elävän ja elottoman osan. Mitkä ovat elämänpuun haarat.

Suuri mysteeri ja innokkaan spekulaation kohde on elämän synty.  Onko se syntynyt maapallolla vai kaukana avaruuden syvyyksissä. Miten elottomasta on tullut elävää. Onko elämä syntynyt vain kerran vai useasti eri puolilla universumia. Elämä on selvästi kehittynyt aikojen kuluessa. Elämän evoluutio on yksi luonnon suurista kertomuksista.  Mitä voimme todeta elämän kehityksestä maapallolla.

On sanottu, että suurin uutinen olisi, jos ihmiskunta kohtaisi uuden älyllisen ja tietoisen elämän maapallon ulkopuolella.  Onko elämää muualla maailmankaikkeudessa vai onko elämä maapallolla ainutkertainen ilmiö.

Teknologian kehityksen myötä ihminen on pystynyt luomaan monia luonnon ilmiöitä keinotekoisesti.  Pystymmekö kohta saamaan aikaan keinoelämää.  Onko tekoälyn ja robotiikan kehitys luomassa jotain, joka on syrjäyttämässä Homo Sapiensin luomakunnan valtiaan paikalta.

Kaikki maailmankaikkeudessa on tuomittu häviämään. Kuolema on vääjäämättä myös kaiken elämän kohtalo.  Onko kuolemattomuuden tai pitkäikäisyyden saavuttaminen mitenkään mahdollista.

Onko elämällä joku erityinen tarkoitus tai päämäärä? Tätä vaikeaa kysymystä pohdimme myös tässä esityksessä.

Arto Mustajoki:  Kommunikaation ymmärtäminen ja ymmärtäminen kommunikaatiossa

Kyky puhua ja kommunikoida on ihmisen tärkeimpiä ominaisuuksia. Ihminen ei kuitenkaan itse ole kovin hyvin perillä siitä, miten hän käyttää kieltä, koska puhuminen ja ymmärtäminen on suurelta osalta automaattista, tiedostamatonta. Ongelmia kommunikaatiossa aiheuttavat sekä kieli että mieli. Kieli on jo lähtökohtaisesti epäloogista ja monitulkintaista. Sanat merkitsevät ihmisille eri asioita. Siksi joidenkin kielifilosofien mukaan täydellinen ymmärtäminen on mahdotonta. Riskinä kommunikaatiossa on myös ihmisen tarve säästää kognitiivista energiaa. Sen vuoksi puhuja ei aina huomaa tai jaksa mukauttaa puhettaan kuulijan ja tilanteen mukaan. Vastaanottaja puolestaan ei välttämättä kuuntele intensiivisesti ja luulee kuulevansa usein sellaista, mikä on vain hänen aivojensa keksintöä. 

Tuomas Leisti: Päätöksenteon illuusiot

Päätöksenteossa yksi keskeisimmistä rationaalisuuden takeista on yleensä harkinta ja oman päätöksentekoprosessin reflektointi. T ehdessämme reflektiivisiä havaintoja oman mielemme toiminnasta, tulkitsemme mieltämme kuitenkin aina ennakko-oletusten perusteella. Samaan tapaan kuin näköhavainnoissa, virheelliset ennakko-oletukset johtavat tällaisessa introspektiossa omaa mieltämme koskeviin illuusioihin. Käsittelemme kirjassamme "päätöksenteon illuusiot" tällaisia illuusiota, jotka perustuvat usein vanhentuneisiin ennakkokäsityksiin ihmismielestä ja päätöksenteosta. Yksi keskeisimmistä illuusioiden lähteistä on länsimainen, kielellisen ajattelun keskeisyyttä korostava perinne.