1. Jyrki Tyrkkö (7.4.2003)

Jyrki Tyrkkö 7.4.2003 - Luonnonfilosofian seura

Hyvät Luonnonfilosofit,

lähetän tässä liitetiedostona Mellinistä LFS:ssa 6.3.03 pitämäni esitelmän hiukan tiivistetyssä muodossa. Olen lähettänyt sen myös Lauremalla seuran nettisivulle laitettavaksi. Haluan kuitenkin tällä suppealla "erikoisjakelulla" lähettää sen vaivannäön välttämiseksi ja sen varmistamiseksi, että ainakin ne, joiden uskoisin olevan aiheesta kiinnostuneita ja asiaa ymmärtäviä saisivat tekstini, josta olen sikäli hiukan ylpeäkin, että olen onnistunut löytämään ja toivon mukaan ´rehablitoimaan´ tällaisen unohdetun neron.

Parhain terveisin Jyrki Tyrkkö

Esitelmä Luonnonfilosofian Seurassa 6. 3. 2003

Hjalmar Mellin ( 1854 – 1933 )

Huippumatemaatikko Einsteinin kriitikkona

I. Johdanto

Suomen suuriruhtinaskunnassa Krimin sodan aikaan, englantilaisten ja ranskalaisten sotalaivojen hävittäessä ja ryöstellessä rannikoillamme ilmestyi matematiikan tähtitaivaalle valopiste, joka kasvoi komeetaksi, häikäisi ja hävisi näkyvistä 1933 mutta jäi pysyvästi aikakirjoihin. Komeetta oli Robert Hjalmar Mellin. Kansainvälisissä matemaatikkopiireissä nimi Mellin on yleisesti tunnettu mm Mellinin transformaatioiden perusteella. Muille kuin matemaatikoille nimi lienee jokseenkin tuntematon myös Suomessa. Näin siitä huolimatta, että hän on yksi lyhyen tiedehistoriamme merkittävimmistä. Hänet mainitaan myös 2000 ilmestyneessä Suomen tieteen historiassa, osa 3. Mielestäni ei kuitenkaan merkitystään vastaavasti. Matemaatikko Mellinistä on hyvä kuvaus Gustav Elfvingin kirjassa The History of Mathematics in Finland 1828 – 1918, Societas Scientiarum Fennica 1981. Mellin oli ensimmäinen kansainvälisesti merkittävä suomalaisen funktioteoreettisen koulukunnan edustaja.

Tämän esityksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole esitellä perusteellisemmin Mellinin matemaattisia saavutuksia. Hänellä oli toinenkin merkittävä puoli, joskaan ei tunnettu eikä yleisesti ansioksi luettu. Vanhoilla päivillään Hj. Mellin omistautui luonnonfilosofialle. Tämä viimeinen vaihe sai alkunsa Mellinin paneuduttua Einsteinin suhteellisuusteoriaan. Hänestä tuli suhteellisuusteorian ankara arvostelija. Sitä taas ei pidetty suotavana. Kritiikki torjuttiin Suomessa ylimielisesti paheksumalla ja jättämällä Mellinin aiheesta kirjoittamat tutkielmat vaille asiallista käsittelyä.

II. Miksi puhua Mellinistä

Mielestäni ainakin seuraavista syistä Hj. Mellinistä on aihetta puhua Luonnonfilosofian seurassa:

¤ Mellin oli suomalainen luonnonfilosofi, jonka ajatukset ovat aiheettomasti jääneet historian hämärään ja tuntemattomiksi – vaikka…

¤ Mellin on suomalaisen matemaattisen luonnontieteen merkkimies mutta tunnetaan – sikäli kuin tunnetaan – vain matemaatikkona;

¤ Mellinin filosofiset ajatukset on syytä tuoda esiin; aika näyttää olevan siihen kypsä sikälikin, että suhteellisuusteoriaan on alettu kohdistaa yhä enemmän arvostelua;

¤ Mellin oli ensimmäinen merkittävä suomalainen, joka kritisoi suhteellisuusteoriaa – hän halusi ” herättää tiedemaailman hypnoosista ” onnistumatta ;

¤ Olisi kiehtovaa ajatella Mellinin olleen etevämpi ajattelija kuin Einstein;

¤ Jollei Luonnonfilosofian Seura ota esille näitä asioita, tuskin sitä tekee akateeminen suomalainen oppineistokaan – kun ei ole tehnyt sitä 70 vuoteen;

¤ Mellinin ajatteluun tutustunut voi alkaa epäillä, että tieteen kehityssuunnassa intuitiivis-metafyysisillä ja jopa poliittisilla tekijöillä on ollut merkittävä, jopa joskus merkittävämpi osuus kuin loogis-rationaalisilla argumenteilla;

¤ Max Planckin mukaan tieteessä tarvitaan uskoa, jota voi verrata uskonnolliseen uskoon. Mihin ja ketä uskoa – maallikkona – jos pätevät tiedemiehet ovat eri mieltä ?

III. Curriculum vitae, persoonallisuus

Robert Hjalmar Mellin ( 19.6. 1854 - 5.4.1933 ) Syntymäpaikka: Liminka, Tyrnävän kappeliseurakunta

Vanhemmat: Pastori, Tyrnävän kappalainen Robert Mellin ja Sofia Augusta Thermén

Koulu: Hämeenlinnan Lyseo, ylioppilas 1875 Opiskelu: Aleksanterin Yliopisto ( Helsingin Yliopisto ), kuului Hämäläisosakuntaan. Pääaineina matematiikka ja fysiikka,

ja muina aineina tähtitiede,kemia, kasvitiede ja pohjoismaiden historia. Pääaineopettajina matematiikassa aluksi Sakari Levänen,

A.F. Sundell, Ernst Bonsdorff ( professorinviran ollessa täyttämättä ) ja v:sta 1877 lähtien G. Mittag-Leffler, joka professoriksi Ruotsista ( funktioteoreetikko ).

Tutkinnot: Filosofian kandidaatti 30.12.1880 ( laudaturarvosanat matematiikassa matematiikassa ja fysiikassa. Filosofian lisensiaatti 1882. Väitöskirja matematiikasta syksyllä 1881.

Opintomatkat: Berliiniin 1881 ja 1882 ( Weierstrass ja Kronecker ) ja Tukholman korkeakoulussa ( Mittag-Leffler ) 1883,1884.

Ammattiura: Matematiikan opettajana Helsingin Lyseossa 1882 ja 1883 Polytekniska Institutet - Polyteknillinen Opisto; vanhempi matematiikan opettaja 27.11.1884 lähtien. Polyteekin muututtua Teknilliseksi korkeakouluksi nimitys sen ensimmäiseksi matematiikan professoriksi 1908, jossa virassa palveli vuoteen 1926 saakka ollen eläkkeelle jäädessään 72- vuotias. Professorin arvonimen Mellin oli saanut jo 1898. Toimi rehtorina eli tirehtöörinä Polyteekissä 1904-1907. Opetusala oli differentiaali- ja integraalilas- kenta; hoiti pitkään myös analyyttisen geometrian ; kirjoitti runsaasti opiskelijoille tarkoitettuja luentomonisteita ja oppikirjoja. Tiedejulkaisut: 1881 - 1933 kaikkiaan 45 julkaisua; 35 puhtaasti matemaattisia ja 10 fysiikkaan ( kosmologiaan ) liittyvää.

1922 juhlaesitelmä Helsingissä Skandinaavisessa matemaatikkokomgressissa, aiheena omat tutkimuksensa asymptoottisten sarjojen teoriasta.

Muut ansiot: Suomalaisen tiedeakatemian perustajajäsen ja puheenjohtaja 1910-1911. Tiedeakatemian Annaleissa 21 julkaisua; Acta Matematican toimittaja 1907-1933; Suomen tiedeseuran jäsen ja

sen Actoissa 10 julkaisua; Suomen tiedeseura palkinto 1895

ja Kordelinin säätiön suurpalkinto 1927 ( 100.000 mk );

SVR 2. lk komentajamerkki.

Perhesuhteet: Mellin oli kahdesti naimisissa. 1. avioliitosta poika ja 2 tytärtä Hilda Koskisen ( k. 1909 ) kanssa; 2. avioliitto Hilda Maria Peltolan ( k. 1927 ) kanssa oli lapseton.

Hjalmar Mellin näyttää olleen ennen kaikkea tutkimuksillen, opetustyölleen ja perheelleen omistautunut periaatteen mies. Hän näyttää kaihtaneen seuraelämää ja tarpeetonta julkista esiintymistä. Harvoina vapaa-aikoinaan hän harrasti pyöräilyä, purjehdusta ja metsästystä.

Professorina hänen kerrotaan olleen selkeä luennoitsija, jolle oli tärkeätä, että opiskelijat saivat selkeän kuvan käsitellyistä asioista. Tätä hän edisti kirjoittamalla useita oppikirjamonisteita teekkareiden käyttöön, mikä tuohon aikaan oli hyvin harvinaista. Kuinka vaativa hän oli opettajana, ei ole varmuudella tiedossa, mutta muistitiedon mukaan hän saattoi joskus tulistua aivan yllättävän voimakkaasti. Mellin ei arkaillut lausua julki käsityksiään eikä luopunut periaatteistaan. Tämä saattoi olla eräs syy siihen, että hän joutui huonoihin väleihin eräiden Neovius Nevanlinna suvun jäsenten kanssa ja ettei hän antanut dosenttiopetusta Helsingin Yliopistissa huolimatta dosentuuristaan.

Jo nuorena professorina ollessaan Polytekniska Institutet – Polytekninen Instituutti oppilaitoksen ” tirehtööri ” eli rehtori Mellin herätti huomiota saaden samalla vihamiehiä ruotsinkielisten keskuudessa. Mellin ei hyväksynyt, että oppilaitoksen nimi oli kirjoitettu sen seinään vain ruotsiksi, ja maalautti koko nimen peittoon. Ruotsinkielinen lehdistö nimitti Melliniä Polytekets Edelfeltiksi ja fennomaaniksi. Suomalaisuusmies hän oli kyllä mm sikäli että oli perustamassa Suomalaista Tiedeakatemaa – vastapainona täysin ruotsinkielisten hallitsemalle Finska Vetenskapssocietetille. Mellin ei kuitenkaan ollut luonteeltaan poliitikko eikä todellinen kielikiihkoilija.

IV. Mellinin matematiikka

Mellinin matemaattisia ansioita arvioimaan tarvitaan huippumatemaatikkoja. Tämän esityksen tarkoitus ei ole paneutua matematiikkaan. Mellinin suhteen se vaatisi aivan liikaa niin tämän kirjoittajalta kuin luonnonfilosofian harrastajiltakin. Lyhyt tietosankirjatyyppinen luonnehdinta lienee kuitenkin paikallaan. Seuraava luonnehdinta perustuu skottilaisen Abertay´n yliopiston matemaatikon R.Paris´in esitykseen ( www-gap.dcs.st-and.ac.uk/~history/Mathematicians/Mellin.html ), jota olen hiukan lyhentänyt.

Mellinin matemaattiset työt käsittelevät pääasiallisesti funktioteoriaa. Hän onkin ensimmäinen kansainvälistä mainetta saavuttanut suomalainen tällä alalla, jolla maanmiehemme ovat tunnetusti sittemminkin kunnostautuneet. Mellinin opettajia olivat ruotsalainen Mittag-Leffler ja saksalainen Weierstrass, jossain määrin myös saksalainen Kronecker. Mellinin nimi on tullut tunnetuksi erityisesti hänen integraalitransformaatiotöistään. Mellinin transformaatio on hänen ´tavaramerkkinsä´. Mellinin integraalitransformaatio ja sen käänteinen ns resiprookkimuoto ovat sovellettavisa fysiikkaan ja siellä paljon käytettyjä. Hän sovelsi tätä tekniikkaansa menestyksellä mm sellaisiin matematiikan alueisiin kuin gammafunktiot, hypergeometriset funktiot, Dirichlet´n sarjat ja monet muut lukuteoreettiset funktiot. Hän sovelsi transformaatioitaan myös useamman muuttujan osittaisdifferentiaaliyhtälöiden ratkaisemiseen. Mainittakoon vielä transformaatioiden´työkaluksi´ainversiomuotojenkehittäminenkäteväksi symptoottisten sarjojen kehittämiseksi.

Mellinin kuuluisat transformaatiokaavat

Lainaan tähän vielä otteen, joka kuvastaa professori Ernst Lindelöfin muistopuheessa antamaa aikalaiskuvaa Hjalmar Mellinistä sekä professori Gustaf Elvingin hänen matemaattisista ansioistaan antamaa yleisarviota.

Ote professori Gustav Elfvingin kirjasta The History of Mathematics in Finland 1828 - 1918 sivulta 104, jossa tekijä esittää loppuarvion Mellinistä selostettuaan sitä ennen laajasti tämän matemaattista elämäntyötä ( käännös englannista / JT )

Elämänsä viimeisten kymmenen vuoden aikana Mellinin valtasi intohimoinen mutta kokonaan kielteinen mielenkiinto Einsteinin suhteellisuusteoriaan. Hän näyttää pitäneen tiettyjä " maalaisjärjen käsitteitä" kuten samanaikaisuus absoluuttisina kategorioina, merkityksessä joka oli yhteensovittamaton Einsteinin teorian kanssa, ja lähtien siitä hän hylkäsi tämän teorian loogisesti pätemättömänä. Hän kirjoitti aiheesta ei vähempää kuin kymmenen paperia, enimmältään kosketellen ajan ja avaruuden filosofisia probleemoja. Ernst Lindelöf, muistopuheesaan, sanoo että Mellinin spekulaatiot " kääntyivät vähitellen enemmän ja enemmän metafyysiseen suuntaan, ja johtivat lopulta melkein visionääriseen tilaan, jossa vanha oppinut ajatteli kykenevänsä tekemään profeetallisia johtopäätöksiä universumista ja sen kohtalosta."

Mellinin matemaattiset saavutukset huomattiin hänen elinaikanaan, mutta ehkä kuten Lindelöf esittää - ei aivan niin paljon kuin ne ansaitsivat. Ne ovat, kuitenkin, osoittautuneet hedelmällisiksi; etenkin hänen transformaationsa on paljon käytetty työkalu, ja sitä käsitteleviä monografioita ilmestyy yhä.

Teksti ilmestyi v. 1981.

Mellinin tuotantoa – ainakin transfrmaatioita – käsitteleviä julkaisuja ilmestyy yhä. Viimeisen tällaisen laajan monografian olen itse nähnyt v. 2002.

Mellinin matemaattisten töiden bibliografia on vuosikirjassa SOCIETAS SCIENTIARUM FENNICA XII:2, ( 1934 ) Ernst Lindelöfin kirjoittaman nekrologin yhteydesssä.

Esimerkkejä internetin sivustoilta 5.2.2003 pikahaulla löytyneiden viitteiden määristä muutamilla Hj. Mellinin matemaattisiin töihin liittyvillä hakusanoilla.

- Mellin transform ---------------------------------- 5060

- Mellin transformation------------------------------ 3260

- Mellin integrals------------------------------------- 2910

- Mellin - Barnes integrals-------------------------- 682

- Mellin asymptotics--------------------------------- 1560 Lisäksi löytyy koko joukko viitteitä kuten

- Mellin - Mezur transform

- Algorithm of Fourier - Mellin transform

- Mellin - Barsky transformation

V. Mellin luonnonfilosofina

Keskityttyään puhtaasti matemaattiseen tutkimukseen ja matematiikan opetukseen koko aktiivisen työuransa ajan, 42 vuotta, Mellin muuttui monien suureksi hämmästykseksi luonnonfilosofiksi. Mielestäni nimitys luonnonfilosofi

on paikallaan, vaikka lähes yhtä hyvin voitaisiin puhua teoreettisen fysiikan tutkijasta. Mellin paneutui tuolloin, 1920-luvun alussa kiistanalaiseen aiheeseen, Einsteinin suhteellisuusteoriaan. Hänestä tuli suhteellisuusteorian ankara kriitikko, joka ei kaihtanut tuoda kantaansa esille mitä jyrkimmässä muodossa. Elämänsä viimeisten 10 vuoden aikana Melliniltä ilmestyi kaikkiaan 11 julkaisua. Näistä suurin osa oli´kotifilosofin´RomistettuEinsteininjaEinsteinin

eichenbachin ajatusten loogisten virheiden osoittamiseen. Mellin osallistui omalla kontribuutiollaan myös Saksassa ilmestyneeseen, tunnettujen fyysikoiden Einsteinin vastaiseen kirjoituskokoelmaan Hundert Autoren gegen Einstein.

Mellinin viimeisten vuosien ajatukset suuntautuivat myös omien kosmologisten näkemysten esittämiseen, ohi suhteellisuusteorian. Nämä Lindelöfin mukaan ”visionääriset” käsitykset sisältävät mm eetteriteoriaa, jota Mellin siis katsoi tarvittavan. Suomessa nämä ajatukset eivät ilmeisesti saaneet osakseen muuta kuin vähättelyä ja ´kuoliaaksi vaikenemista´- yhtään näitä Mellinin kirjoituksia kritisoivaa suomalaista tekstiä ei liene julkaistu. Sen sijaan Hans Reichenbach kyllä julkaisi vastaväitteitä, jotka Mellin kumosi. Mellin oli kirjeenvaihdossakin Reichenbachin, useiden saksalaisfyysikkojen ja mm ranskalaisen Duhem´in kanssa. Tämän esityksen puitteissa emme voi niitä käsitellä. Luonnonfilosofian kannalta kiinnostavista Mellinin julkaisuistakin on tässä yhteydessä mahdollista esittää ja käsitellä vain 1925 ilmestynyttä Valo-ongelmaa ( Lichtproblem ), joka aloittaa Einstein-kritiikin.

Seuraavassa kuitenkin luettelo tiedossa olevista Mellinin luonnonfilosofisista julkaisuista:

1. Das Lichtproblem. 18 s. Annales Academiae Scientiarum Fennicae . Ser. A. T. 24. 1925. Helsinki. - ( Valo-ongelma )

2. Kritik der Einsteinschen Theorie an der Hand von Reichenbachs „ Axiomatik der relativistischen Raum-Zeit-Lehre ". 43 s. Ibid.T.26.1926. ( Einsteinin teorian kritiikkiä Reichenbachin avaruus-aika-teorian aksiomatiikasta käsin lähtien )

3. Ûber die empirischen und logischen Grundlagen der Physik. 51 s. Ibid. T.28. 1927. ( Fysiikan empiirisistä ja loogisista perusteista )

4. Das Zeit-Raum-Problem und das Gravitationsgesetz. 21 s. Ibid. T.28. 1928. (Aika-avaruus-ongelma ja gravitaatiolaki )

5. Schwere, Trägheit und Ätherspannung. 64 s. Ibid. T. 28. 1928. ( Paino, hi- taus ja eetterijännite )

6. Der Äther und die Ätherspannung. 45 s. Ibid. T. 30. 1929. ( Eetteri ja eetterijännite ) 7. Der Äther und die Ätherspannung. 10 s. Ibid. T. 30. 1929.

8. Das Weltgebäude im Lichte der Ätherspannung. 36 s. Ibid. T. 30. 1929. (Maailmanjärjestelmä eetterijännitteen valossa )

9. Das Zeit-Raum-Problem. 23 s. Ibid. T. 34. 1931. ( Aika-avaruus-ongelma )

10.Die Widersprüche in der Relativitätstheorie. 13 s. Ibid. T. 37. 1933. ( Ristiriitaisuudet suhteellisuusteoriassa )

11.Allgemeinste und oberste Naturgesetz. ( Yleisin ja ylin luonnonlaki ) Tämä ilmeisesti viimeisin painettu julkaisu esiintyy Helsingin yliopiston kirjaston Fennicassa merkinnällä " ei saatavuustietoja " ja myös ilman tietoja työn laajuudesta etc.

----------------------------------------------------------------------------------

Edellä lueteltujen töiden lisäksi Melliniltä on julkaistu Suomalaisen Tiedeakatemian vuosikirjassa Esitelmät ja Pöytäkirjat 1931 akatemian kokouksessa 10.10.1931 pidetty esitelmä Einsteinin teorian mahdottomuus, sekä myös " tiedonantoja" yllä mainituista kirjoituksista No 9 ( E.A. Piponius ) sekä vuosikirjassa 1932 kirjoituksesta No 10 ( E.A.Piponius )

Seuraavassa osassa, ilmeisesti ensimmäistä kertaa suomennettuna esitettävässä Mellinin julkaisussa Das Lichtproblem, suhteellisuusteorian kritiikki kohdistuu kolmeen pääkohtaan, jotka ovat

A. Signaalipisteen suhteellisuus

B. Einsteinin epäloogisuus

C. Samanaikaisuuskysymys.

Tarkoitukseni ei ole käsitellä näitä kysymyksiä

yksityiskohtaisesti erikseen vaan antaa jokaiselle asiasta kiinnostuneelle mahdollisuus modostaa itsenäisesti käsitys

Mellinin argumentaatiosta. Mellin itse sanoo halunneensa nimenomaan välttää matemaattista esitystapaa kaavojen ja yhtälöiden muodossa koska kaiketi uskoi perustelujensa olevan jokaisen terveellä järjellä käsitettävissä. Uskoakseni hän kyllä jossain määrin yliarvioi ” terveen järjen ” kykyä loogisiin päätelmiin, mutta pienin ponnistuksin luulisin pääkohtien olevan hyvin ymmärrettävissä.

On syytä ehkä mainita, että kokemastaan ymmärtämättömyydestä (?) johtuen Mellin piti vielä v 1931, pari vuotta ennen kuolemaansa esitelmän Suomalaisessa

Tiedeakatemiassa, eräänlaisen einsteinkritiikkinsä ´kansantajuistetun´ version, Suhteellisuusteorian sisältämistä ristiriidoista, joka on julkaistu Tiedeakatemian vuosikirjassa. Senkään saamasta vastaanotosta en ole nähnyt missään mitään

mainintaa. – Melkeinpä ainoa asia, minkä jälkimaailma näyttää muistaneen hänen einsteinkritiikistään on se, että Mellin vastusti mitä jyrkimmin samanaikaisuuden suhteellistamista, juuri sitä ideaa, joka toi Einsteinille maailmanmaineen. Miksi Mellin sitä vastusti on luettavissa hänen seuraavasta kirjoituksestaan.

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN

TOIMITUKSIA ===== ANNALES ACADEMIAE SCIENTIARUM FENNICAE SARJA SER. A NIDE.

TOM. XXIV ===== HELSINKI 1928 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN KUSTANTAMA.

DAS LICHTPROBLEM VON HJ MELLIN ======= LUONNONFILOSOFIAN SEURAA VARTEN SUOMENTANUT JYRKI TYRKKÖ ======= ALKUPERÄINEN SAKSANKIELINEN TEKSTI JULKAISTU 1925 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN KUSTANTAMANA. VALO-ONFELMA Valo-ongelman selvittelyä Kolmas periaate seuraavista mahdollistaa valo-ongelman selvittelyn.

I. Suhteellisuusperiaate ( alkuperäisessä muodossa ): Järjestelmän liikkuessa translatoorisesti ja tasaisesti toisen järjestelmän suhteen liikkuu myös tämä translatoorisesti ja tasaisesti siihen nähden, nimittäin periaatteen ydin on, että ajatellun " huomioitsijan " järjestelmää on aina tarkasteltava " lepäävänä järjestelmänä ", josta muiden järjestelmien liikkeitä on arvioitava.

II. Nopeuksien yhteenlaskuperiaate: Järjestelmän K liikkuessa

translatoorisesti ja tasaisesti nopeudella v1 järjestelmän K1 suhteen ja tämän translatoorisesti ja tasaisesti nopeudella v2 järjestelmään K2 nähden niin liikkuu K translatoorisesti ja tasaisesti nopeudella v = v1 + v 2 järjestelmän K2 suhteen, edellyttäen että translaatiot K ja K1 ovat yhdensuuntaisia. Kuviteltakoon kaksi taivaankappaletta, vaikkapa Maa ja Mars, jotka saavat hetkellisen valosignaalin äkillisesti leimahtaneesta ja samantien sammuneesta tähdestä.

Nyt on kylläkin aivan varmasti sekä Maahan et Marsiin nähden aivan määrätty piste ( paikka ) avaruudessa, jossa tähti sijaitsi signaalin lähtiessä. Mutta missä tuo piste sijaitsee nyt usean vuoden kuluttua signaalin lähdöstä ? Vastaus on: Maalle ja Marsille yhteistä signaalipistettä ei ole enää ollenkaan. On olemassa vain Maahan nähden yksi täysin määrätty ja samaten Marsiin nähden eräs toinen täysin määrätty signaalipiste, jossa tähti sijaitsi, kun signaali lähti. Missä tähti nyt sijaitsee, emme tiedä, ja se onkin meidän tarkastelussamme aivan yhdentekevää. Huomaamme siis: Marsille ja Maalle yhteinen signaalipiste P, jossa tähti sijaitsi signaalin lähtiessä, on signaalin lähdön jälkeen hajonnut kahdeksi eri pisteeksi; toinen P1 seuraa Maan suhteen liikkumatta Maata, toinen P2 seuraa yhtä liikkumatta Marsiin nähden Marsia, näiden liikkuessa.

EINSTEININ teorian on kiittäminen syntymästään tämän tärkeän seikan huomiotta jättämistä.

Tarkastelumme tulos on nyt:

III. Valoliikkeen periaate tai lyhyesti valoperiaate: Olkoot K1 ja K2 kaksi mielivaltaista inertiaalijärjestelmää, ja lähteköön eräästä valolähteestä P, samantekevää onko se kumpaankaan järjestelmään nähden levossa, hetkellinen valosignaali. Jos sitten P1 on se piste koordinaattijärjestelmässä K1 , vastaavasti P2 se piste koordinaattijärjestelmässä K2, joiden kanssa P osui hetkellisesti yhteen signaalin lähtiessä, niin leviää järjestelmässä K1 tasaisella nopeudella pallomainen valoaalto keskipisteenään P1, ja samaten järjestelmässä K2 eräs toinen pallomainen valoaalto keskipisteenään P2, ja siten että samanaikaisten aaltojen säteiden suhde on vakio ja riippumaton kyseisestä parista K1 , K2 .

Tämä periaate edellyttää samalla ( kuten yllä mainitut tarkastelutkin ), että eetteri ei ole mikään ( aineellinen ) järjestelmä, vaan on olemassa vain " kenttänä ".

Jos mainittu suhde, s.o. kaikille pareille K1 , K2 , on aina yksi, silloin saadaan erikoinen valoperiaate [ ein spezielleres Lichtprinzip ]. Seuraavat pohdinnat eivät riipu siitä, oletetaanko yleisempi vai erikoisempi periaate.

Olennaisin näissä periaatteissa on ilmaistavissa näin: Signaalipiste on kussakin inertiaalijärjestelmässä levossa ja pysyvästi vastaavan aallon keskipiste; taikka vielä lyhyemmin: signaalipiste on suhteellinen.

Valoperiaatteesta ei seuraa välttämättä ainoastaan, että myös valo noudattaa yhteenlaskuperiaatetta, vaan myös MICHELSSONin kokeen negatiivinen tulos. Mutta siitä seuraa edelleen myös, että samanaikaisuus ei ole suhteellinen.

Tarkastelkaamme ensin Michelsonin koetta. Peilit S S1 S2 muodostavat valolähteen L ohella kiinteän järjestelmän, joka on käännettävissä vaakatasossa S:n ympäri. Jos tarkastelemme L:stä lähtevää aaltoa, niin samassa silmänräpäyksessä kuin se osuu S:ään, se jakautuu läpäisevään ja heijastuvaan aaltoon. Läpäisevän aallon keskipiste jää jatkuvasti L:ään ja heijastuneen S:ään.

Myös myöhemmin S1:ssä ja S2:ssa esiintyvät signaalipisteet ovat levossa järjestelmässä L S S1 S2. [ aaltojen ] Leviäminen järjestelmässä L S S1 S2 tapahtuu valoperiaatteen mukaan, nimittäin riippumatta Maan liikkeestä Auringon ja kiintotähtien suhteen, koska kokeen aikana tämä liike on joka tapauksessa katsottava translatooriseksi ja tasaiseksi. Sillä hetkellä jona S:stä leviävä aalto kohtaa S1:n, tulee kohtauspisteestä signaalipiste, josta leviää uusi valoaalto takaisin S:ään päin. Täsmälleen sama ilmiö peilautuu L:n, S:n ja S2:n välillä. Ilmiö kaikkineen peilautuu siis järjestelmässä S S1 S2 - mikä asento sille kääntäen S:n ympäri annettaneenkin, yhdentekevää onko kyse erikoisesta vai yleisestä valoperiaatteesta, ja yhdentekevää ovatko etäisyydet SS1 ja SS2 yhtä suuria vai eivät - aivan samoin, kuin jos mainittu järjestelmä olisi levossa aurinko- tai vastaavasti kiintotähtijärjestelmässä tai oletetussa eetterissä. Tämä juuri oli se odottamaton tulos, johon Michelssonin koe johti.

Valoperiaatteesta seuraa edelleen, että valoon nähden pätee nopeuksien yhteenlaskuperiaate. Kuvittelemme, samoin kuin EINSTEININ tarkasteluissa, junan A´ B´ kulkemassa pitkin rataa A B.

A´B´´_A´´B´ _._______.___________._______.___ __.______________.___________ .___ ABC Hetkellä, jolloin A´ on kohdalla A, lähetetään A:sta valosignaali, joka synnyttää kaksi pallomaista valoaaltoa,A´ktoisenliikkumatonA,jatoisenliikkuva eskipisteenään. Tietyn ajan päästä on junan järjestelmällä ( A´B´ ei välttämättä merkitse junan pituutta ) asema A´´B´´ ( A´B´= A´´B´´ ), ja saavuttakoon junaan kuuluva valoaalto sillä hetkellä pisteen B´´. Ratavalliin nähden tämä aalto on kulkenut matkan A´B´´. Jos tähän kulunut aika on t , niin on tämän aallon nopeus ratavallin suuntaan ( muihin suuntiin on eri nopeus )

A´B´´A´A´´ + A´´B´´ A´A´´

+A´´B´´t ttt = junan nopeus + valon nopeus junassa.

Täten on ohitettu tähänastinen nopeuksien yhteenlaskuperiaatteen ja valon nopeuden välinen ristiriita, riippumatta siitä, oletetaanko erikoisempi vai yleisempi valoperiaate.

Eräs hyvin omituinen seuraus valoperiaatteesta ei saa jäädä mainitsematta. Koska järjestelmään A´B´ kuuluva aalto liikkuu myös järjestelmässä AB, niin se saavuttaa ratavallilla myös erään pisteen C samalla hetkellä kuin pisteen B´´, ja samalla hetkellä kun ratavallilla etenevä aalto saavuttaa tietyn pisteen B. On siis olemassa kaksi ratavallin pistettä B ja C, joissa signaali nähdään samaan aikaan, ja juuri siksi, koska juna on ottanut mukaansa signaalipisteen A:sta. Tätä sivuilmiötä ei esiinny, mikäli jäljempänä esitettävä olettamus olisi oikea.

Tässä on torjuttava eräs tietty väärinkäsitys. Voisi näyttää siltä, että Maan signaalipisteen, otettaessa jokin tähti mukaan tarkasteluun, täytyisi piirtää valtavan suurisäteinen ympyrä Maan pyörimisliikkeeseen liittyen. Tämä käsitys ei sentään ole oikea. Aluksi annetuissa tarkasteluissa käsitettiin Maa ja Mars aineellisina pisteinä. Valoperiaate pätee siis tarkkaan ottaen vain aineellisiin pisteisiin. Mutta Maa on lukemattomien aineellisten pisteiden ( atomien ) järjestelmä, jotka pisteet piirtävät ympyräratoja kiertoliikkeessä maapallon akselin ympäri. Sen tähden syntyy yksi yhtenäisilmiö. Näiden aineellisten pisteiden signaalipisteet muodostavat avaruudessa Maan kanssa kongruentin järjestelmän, joka on kiertoliikkeessä Maan akselin jatkeen ympäri. Maan liikkuessa Auringon ympäri liikkuu myös tämä järjestelmä ja piirtää Maan radan kanssa kongruentin radan avaruuteen Aurinkoa vastaavan pisteen ympäri. Eräs olettamus. Signaalipisteestä leviävää valoaaltoa ei tarvitse kuvitella välttämättä täydelliseksi pallopinnaksi. Luonnonvoimien ekonomian huomioon ottaen voidaan ajatella, että pinnasta puuttuu niitä osia, jotka vastaavat sellaisia avaruuden alueita, joissa ei ole taivaankappaleita. Silloin tunkee mieleen välttämättä mielikuva valon ja gravitaation välisestä yhteydestä. Yleisempi valoperiaate toteutuu, jos oletetaan, että samanaikaiset valoaaltojen säteet R1 ja R2 ovat toisiinsa nähden samassa suhteessa kuin taivaankappaleiden gravitaatiot K1/r12 ja K2/r22 signaalipisteisiin nähden, koska tämä suhde kutakin kahta taivaankappaletta kohden on vakio.

Jos Einsteinin tapaan tunnustetaan eetterille olemassaolo vain " kenttänä ", niin tunnettu ristiriita valoteoriassa voidaan ratkaista paljon yksinkertaisemmin edellä esitetyn kuin einsteinilaisen teorian mukaan. Mutta samanaikaisuus on silloin epärelatiivinen [ nicht relativ ]. Sillä tuonnempana tarkastellun junan signaalipisteet ( katso einsteinilainen todistusta jatkossa ) eivät jää A:han ja B:hen, vaan ovat junaan kiinteästi sidottuja.

Jos teoriamme osoittautuisi pätemättömäksi, niin sitä voidaan pitää eetterin olemassaolon epäsuorana todistuksena. [ Falls sich unsere Theorie als unstatthaft erweisen würde, so kann sie als ein indirekter Beweis für die Existenz des Äthers betrachtet werden. ]

-----------------

Einsteinilaisen samanaikaisuuden suhteellisuuden todistuksen kritiikkiä Kritiikkimme on täysin riippumatonta edellä esitetystä

Einsteinilaista teoriaa vastaan on tehty tunnetusti useita hyökkäyksiä. Mutta sen puolustajien määrä on tuskin vähentynyt, ehkäpä lisääntynytkin. Sen kysymyksen lopullinen ratkaisu, onko teoria teoreettisesti tosi vai ei, voidaan saada vain sen perusteista. Yksinomaan loogiset perusteet täytyy ottaa tarkasteltaviksi.

Nyt on huomionarvoista ja erityisen tärkeätä, mikä ei liene tunnettua, että jo edeltäkäsin, s.o. tuntematta lähemmin einsteinilaista samanaikaisuuden suhteellisuuden todistusta, voidaan osoittaa, ettei tällä hänen teoriansa peruspilarilla ole mitään perustetta, s. o. että hänen todisteensa sisältää virheen. Tarvitsee vain tuntea premissit, niiden laadusta seuraa sanottu. Premissit ovat: valonopeuden vakioisuuden periaate, suhteellisuusperiaate ( I ), nopeuksien yhteenlaskuperiaate ( II ) ja einsteinilainen samanaikaisuuden, vast. eriaikaisuuden määritelmä. Virheenä on, ettei todistus käsittele ja ota huomioon kaikkia premissien sallimia tapauksia, mihin lisäksi tulee, että samanaikaisuuden määritelmä on mieletön [ sinnlos ] , jos pitää käyttää hyväksi yhteenlaskuperiaatetta. Todistus, joka ei ota huomioon kaikkia premissien sallimia tapauksia, on ehdottomasti joko virheellinen tai epätäydellinen. Tähän sopii ensin mainittu.

Valonopeuden vakioisuuden periaate sanoo valonopeuden olevan sama kaikkiin toistensa suhteen translatoorisesti ja tasaisesti liikkuviin järjestelmiin nähden ja riippumaton valolähteen nopeudesta.

Tämä periaate on mitä jyrkimmässä ristiriidassa nopeuksien yhteenlaskuperiaatteen kanssa, mistä ensinnä seuraa, etteivät näitä molempia periaatteita voida koskaan käyttää yhdessä ja samassa ( ankarassa ) todistuksessa.

Tämän jälkeen meidän täytyy tarkastella einsteinilaista tapahtumien samanaikaisuuden määritelmää. Valosignaalin lähtö A:sta ja toisen signaalin lähtö B:stä ovat samanaikaisia siinä tapauksessa, että välin AB keskikohdassa sijaitseva havaitsija havaitsee ne samanaikaisesti, muutoin lähdöt eivät ole samanaikaisia.

Valonopeuden vakioisuuden periaatteen perusteella tulee kuitenkin tarkalleen sama tulos myös siinä tapauksessa, että havaitsija kulkee tasaisella nopeudella AB:n keskikohdan kautta, vastaavasti kuin edellä, signaalien lähtiessä. Tämän oivaltamiseksi tarvitsee vain tarkastella havaitsijaa " lepäävänä järjestelmänä ", valolähteiden järjestelmää sitä vastoin liikkeessä olevana, ja soveltaa mainittua periaatetta tähän tapaukseen. Silloin osoittautuu, että einsteinilainen kriteeri samanaikaisuudelle myös kyseessä olevassa tapauksessa täyttyy tarkalleen niin kuin siinä tapauksessa, missä havaitsija on AB:n keskikohdassa levossa, niin että siis signaalien saapumisen samanaikaisuus toisessa tapauksessa on sidottu erottamattomasti niiden saapumiseen samanaikaisesti myös toisessakin tapauksessa. Kysymyksessä olevan periaatteen mukaan siis samanaikaisuus on ehdottomasti epärelatiivinen [ nicht relativ , ei suhteellinen ].1

---------------------------------------------------------------Viite 1) Tätä seuraamusta on korostanut myös H. STRASSER kirjoituksissaan " Die Grundlagen der EINSTEINschen Theorie " ja " Die EINSTEINsche spezielle Relativitätstheorie " , Bern 1922, 1923.

----------------------------------------------------------------------------------

Nopeuksien yhteenlaskuperiaatteen mukaan täytyisi valolla, kuten kaikilla muillakin inertiaalijärjestelmässä tapahtuvilla liikkeillä, olla tosin konstantti mutta kyseisestä järjestelmästä riippuva nopeus. Tämän periaatteen mukaisesti pitäisi tiettyyn järjestelmään AB nähden liikkuvan havaitsijan samanaikaisesti lähtevien signaalien lähtiessä sijaita aina eri etäisyyksillä signaalipisteistä A ja B, jotta hän voisi havaita signaalit samanaikaisesti. Samanaikaisuuden Einsteinilaisesta määritelmästä tulee siis mieletön heti yhteenlaskuperiaatteen annettaessa päteä. Kuitenkin tahdomme hyväksyä sen viisastelevan huomion, että epäsamanaikaisuuden [ Nicht-Gleichzeitigkeit ] määritelmä on edelleenkin käyttökelpoinen.

Samanaikaisuuden suhteellisuustodistuksen täytyy siis tukeutua yhteenlaskuperiaatteeseen. Oletamme kokeeksi todistuksen olevan pätevä. Toisen periaatteen mukaan samanaikaisuus on ehdottomasti ei-suhteellinen. Jos siis molempia periaatteita pidetään yhtä oikeutettuina, niin kokonaisuutena katsoen - jos tarkastellaan kaikkia mahdollisia premissien sallimia tapauksia - ei voi todistaa, että samanaikaisuus on suhteellinen, eikä todistaa sen olevan eisuhteellinen, koska kyseiset periaatteet antavat vastakkaiset tulokset.

Nostettaessa Einsteinin mukaisesti valonopeuden vakioisuusperiaate " edellytykseksi " ja uhrattaessa nopeuksien yhteenlaskuperiaate, samalla kun se korvataan eräällä toisella, niin ei looginen seuraus silti muutu, Einsteinille suotuisimmassakaan tapauksessa.

Täten on jo todistettu aluksi lausumamme väitteen oikeellisuus.

Mutta aivan riippumatta siitä, millainen mahtaakin olla samanaikaisuuden suhteellisuustodistus, on einsteinilaisen teorian kohtalonhetki jo lyönyt. Tämä teoria ei nimittäin vaadi ainoastaan, että samanaikaisuuden pitää olla suhteellinen, vaan myös ja aivan yhtä painokkaasti, että valovakioisuuden periaatteen pitää päteä. Koska tämä periaate, kuten olemme huomanneet sisältää sen armottoman loogisen seurauksen, ettei samanaikaisuus ole suhteellinen, niin sisältää Einsteinin teoria sisäisen ristiriidan: samanaikaisuus on samalla suhteellinen ja ei-suhteellinen ! Menemme nyt einsteinilaisen todistuksen lähempään kriittiseen tarkasteluun, vaikkakin se on jo käynyt tarpeettomaksi.

Pitäydymme Einsteinin työhön " Über die spezielle und die allgemeine Relativitätstheorie " ( vierzehnte Auflage, Vieweg & Sohn, 1922 ) sisältyvään todistukseen, joka on lyhempi ja selvempi kuin hänen alkuperäisjulkaisunsa " Zur Elektrodynamik bewegter Körper " ( Fortschritte der mathematischen Wissenschaften, Heft 2, 1922 ) sisältämä todistus. Hakasulkeisiin liittämiemme huomautusten tarkoitus on helpottaa todistuksen arviointia. Esitämme sitaattina myös hänen päättelynsä perustan originaalitodistelusta.

Arvosteltakoon nyt tässä seuraavaa ensinmainittua todistelua yllämainitusta ankarasta näkökulmasta.

" Olkoon M´ liikkuvassa junassa välimatkan AB keskipiste. Tämä piste M´ sattuu yhteen pisteen M kanssa A:n ja B:n salamaniskujen1 hetkellä, mutta

----------------------------------------------------------------------------------

Viite 1) Näiden edellytetään olevan samanaikaisia ratavallilla olevalle havaitsijalle M.

----------------------------------------------------------------------------------

liikkuu piirroksessa junan nopeudella v oikealle.

M´ v ------------> juna

________________________ . ________________________/

_________________________._______________________.____ A M B ratavalli

Mutta todellisuudessa se ( havaitsija M´) kiitää - ratavallilta katsoen - B:stä tulevaa valonsädettä vastaan, samalla kun se kiirehtii A:sta tulevan edellä.

[ Juuri tämä tarkastelutapa on perustana nopeuksien yhteenlaskuperiaatteelle ] Havaitsija M´ näkee siis B:stä lähtevän valonsäteen aikaisemmin kuin A:sta lähtevän. [ Tämä väite perustuu yhteenlaskuperiaatteeseen ] Havaitsijain, jotka käyttävät junaa kiinnekohtanaan [ Bezugskörper ] täytyy siis tulla siihen tulokseen, että salamanisku B on tapahtunut ennen salamaniskua A. Tulemme siis tärkeään tulokseen ":

" Ratavaliin nähden samanaikaiset tapahtumat eivät ole junaan nähden samanaikaisia ( samanaikaisuuden suhteellisuus ). Kullakin kiinnekohdalla ( koordinaattijärjestelmällä ) on erityinen aikansa, ajalla [ Zeitangabe ] on vain silloin mieltä, kun on annettu kiinnekohta, johon aika suhteutuu."

Oheen lisätyistä huomautuksista nähdään, että yksinomaan käytettiin vain yhteenlaskuperiaatetta. Looginen virhe on ilmeinen: Einstein on olettanut, että valo noudattaa yhteenlaskuperiaatetta ! Täten hän mitätöi " edellytykseksi " nostetun periaatteen ja lisäksi vielä suhteellisuusperiaatteen, koskapa hän on jättänyt tarkastelematta havaitsijan M´ järjestelmää " leposysteeminä ". Silti hän sanoo " asiakirjoista " löytyvän todistelunsa alussa: " Seuraavat päätelmät perustuvat suhteellisuusperiaatteeseen ja valonopeuden vakioisuuden periaatteesen." Näiden periaatteiden soveltamisesta seuraa ehdottomasti, että samanaikaisuus ei ole suhteellinen.

Täsmälleen sama virhe esiintyy tässäkin todistuksessa. Siinä todetaan nimittäin ( S. 30 ): " Valonopeuden vakioisuuden periaatteen nojalla huomaamme

tB - tA = rAB / ( V - v ) ja t´A - tB = rAB / ( V + v ) jolloin rAB tarkoittaa - lepojärjestelmässä mitattua - liikkuvan sauvan pituutta." Jos Einstein jakaa rAB :n V - v :llä tai vastaavasti V + v :llä, niin tämä on nopeuksien yhteenlaskuperiaatteen soveltamista. Mutta valonnopeuden vakioisuuden periaatteen mukaan hänen olisi pitänyt jakaa molemmissa tapauksissa V :llä. Einstein on siis myös mainitussa, tieteellistä maailmaa varten tehdyssä työssä päätynyt otaksuttuihin tuloksiinsa, hylkäämällä tämän periaatteen ja samalla soveltamalla edellistä.

Edellä sanotussa ei ole vielä esitetty kaikkia väitteitä Einsteinin pohdintoja vastaan. Mikä on sitten lopputulos kyseisten periaatteiden suhteen vähän myöhemmin, kun Einstein pääsee tavoitteesensa ( Lorenz´in kaavaan ) ? Se on tämä: Valon vakioisuuden periaate, jonka hän hylkäsi, astuu voimaan, ja nopeuksien yhteenlaskuperiaate v = v1 + v2 , jota hän käytti, mitätöidään ja korvataan [ kaavalla ]

v = ( v1 + v2 ) / (1 + v1 v2 / C2)

Siis: ensimmäinen periaate, joka on jyrkäsä ristiriidassa samanaikaisuuden suhteellisuuden kanssa, vallitsee, ja jälkimmäinen, joka on sitä ainakin jossain määrin puolustanut, pannaan viralta. Nyt meillä on siis, Einsteinille suotuisimmassa tapauksessa, ei-suhteellisuuden ja suhteellisuuden yhdistelmä, jonka tulisi kannattaa hänen rakennelmaansa. Kaikki ne oudot lait, jotka tässä rakennelmassa vallitsevat, tulevat nyt yhdellä kertaa myös " yksinkertaisen järjen " käsitettäviksi ja " tyydytykseksi tuoduiksi ", nimittäin oivalluksella, että einsteinilainen suhteellisuusteoria kantaa sisällään sisäistä ristiriitaa !

Lainatut sanat ovat Lenard´in työstä1

_______________________________________________________

Viite 1) Über Relativitätsprinzip, Äther, Gravitation ( Hirzel, Leipzig 1920 ) _______________________________________________________

ja juuri tässä sopii muistuttaa hänen kauniista neuvostaan suhteellisuusteoriasta johtuen:

" Haluta rohkeasti kiirehtiä tosiasiain edelle - tehdä hypoteeseja - kuuluu sitä paitsi kuitenkin aina kauneimpiin, myös hyödyllisimpiin luonnontutkijan etuoikeuksiin. Mutta tässäkään ei saa menetellä piittaamattomasti, vaan joka hetki on oltava valmis myöntämään tosiasiat, eikä hän saa koskaa unohtaa, että on todella vain sattuma, jos yksi hänen hypoteeseistaan kestää pysyvästi todellisuuden kokeen ja merkitsee löytöä, ja että hän siis, jos tahtoo olla tunnontarkka, saa olla valmis esittämään ja tunnustamaan totuutena vain empien sitä, mikä alkujaan oli hengen hypoteesia, kuvitelmaa."..." Mutta niin kauan kuin näemme yhteensopimattomuuksia periaatteen1 ja ulkomaailman välillä, mikä jättää selvän järjen tyytymättömäksi, tuon toiveen2 voi ja saa

_______________________________________________________________

Viitteet: 1) Tarkoitetaan yleistä suhteellisuusperiaatetta 2) Tarkoitetaan toivetta yleistää ehdottomalla tavalla alkuperäinen suhteellisuusperiaate _______________________________________________________________

katsoa jääneen toteutumatta. Luonnontutkija saa ja hänen täytyy innolla pitää kiinni jokaisesta yhteensopimattomuuden jäljestä, seurata niitä, missä niitä löytääkin. Sillä nämä jäljet ovat hänen tulevaisuudentoivonsa; ne ovat tähän asti aina osoittaneet tiet uusiin tietoihin, jotka sitten joskus käsitettyinä, ovat toden teolla tyydyttäneet myös yksinkertaisen järjen." ( kursivointi meidän ).

Tässä hengessä olemme harjoittaneet tutkimustamme. Sen lähtökohtana oli huolellinen Einsteinin todistelun täsmäämättömyyksien huomioon ottaminen, mistä sitten selvisi hänen täydellinen holtittomuutensa ja syntyi vakaa käsitys, että valoprobleema on ratkaistava aivan toisella tavalla, jos se ylipäätänsä on ratkaistavissa. Lopputulos oli alussa kehitelty valoperiaate.

Valoperiaatteen mukaan vastoin einsteinilaista väitettä samanaikaisuus on eisuhteellinen [ nicht relativ ], samantekevää tarkoitetaanko yleistä vai erikoista periaatetta. Sillä aikaisemmin tarkastellun junan signaalipisteet eivät jää A:han ja B:hen, vaan ovat liikkumattomasti kiinni junassa. Nähdään siis, että suhteellinen on signaalipiste eikä samanaikaisuus.

Ihmeellisintä eksaktien tieteiden historiassa tulee olemaan se tosiasia, ettei einsteinilaista samanaikaisuuden todistelua otettu vastaan tieteellisen maailman laajoissa piireissä yksinomaan hämmästelyllä, vaan myös vallankumouksellisen merkityksen väitetysti ansainneena tekona, huolimatta siitä että tarvitaan vain kaksi yksinkertaista huomautusta sen pätemättömyyden oivaltamiseksi. Ensiksikin on sula mahdottomuus muodostaa mitään kaavaa valon ja junan nopeuksien summasta tai vast. erotuksesta käyttämättä nopeuksien yhteenlaskuperiaatetta, s.o. valonopeuden vakioisuuden periaatetta mitätöimättä. Toiseksi: jos mikä hyvänsä kaava johdetaan valonopeuden vakioisuuden periaatetta käyttäen, sisältää se heti tosiasian, että samanaikaisuus ei ole suhteellinen. Mutta silti pitää samanaikaisuuden olla suhteellinen einsteinilaisessa teoriassa. Tämän teorian sisäinen ristiriita on siis ilmeinen.

Ainoa syy perusteellisuuteen, jolla olemme kritisoineet einsteinilaista todistelua, on se syvä hypnoosi, johon laajat piirit ovat vajonneet.

______________

Nopeuksien suhteellisuusperiaatteesta, yhteenlaskuperiaatteesta ja valonopeuden vakioisuuden periaattteesta riippumaton todistus, että samanaikaisuus ei ole suhteellinen.

Antaakseni päätteeksi osuvan luonnehdinnan Einsteinin hyväksymästä ja korostetusti vaatimasta todistusmenetelmästä haluan lopuksi sitä käyttäen, mutta käyttämättä mainittuja periaatteita, todistaa, että samanaikaisuus täytyy kaikkien niiden havaitsijoiden tunnustaa, jotka sijaitsevat sellaisissa inertiaalisysteemeissä, joiden kesken voidaan interpoloida riittävän läheiset inertiaalisysteemit, niin vieläpä, että samanaikaisuus on niille kaikille sama, myös jos niillä ei olisi mitään keinoja mitata aikaa. Tarvitsee vain olettaa, että valolla on yhdessä ja samassa inertiaalisysteemissä vakio nopeus, ja lisäksi vielä eräs varma olettamus, jota ilman mikään fysikaalinen teoria ei ole mahdollinen.

Koskapa jokainen luonnontieteellinen teoria perustuu myös toisten havaintoihin ja vieläpä suurimmaksi osaksi - eikä ainoastaan omiin havaintoihin, niin täytyy teoreettisissa arvioinneissa tunnustaa yleispäteväksi vähintäänkin seuraava postulaatti: kun kaksi tai useampi samassa tai eri inertiaalijärjestelmässä liikkuva havaitsija havaitsee välittömässä läheisyydessä sattuvan tapahtuman, niin on sen tapahtuman ajanhetki [ Zeitmoment ] heille kaikille sama. Olkoot AB ja A´B´ kaksi inertiaalijärjestelmää. Laitettakoon A:han ja B:hen peilit, jotka heijastavat välin AB keskikohdasta M lähetetyn valosignaalin. Jos nyt oletetaan, että A:n ja A´:n kohtaamishetkellä tapahtuu heijastus A:ssa, ja samalla hetkellä on havaitsija A:ssa ja havaitsija A´:ssa, niin on heijastumisen ajanhetki molemmille sama.

A´B´_ _.__________________________.___ __.__________.__________._________ AMB Sen jälkeen kun havaitsija A´ myöhemmin saa tietää A:lta, että heijastus B:ssä oli samanaikainen kuin heijastus A:ssa, täytyy hänen tunnustaa tämä asiantila.

Vastaväite, ettei sellaista koetta voi suorittaa ( mikä myös voidaan esittää Einsteinia vastaan ), on merkityksetön loogiseen todistukseen nähden. Pääasia on, että tulos seuraa premisseistä.

Huomataan jälleen, että samanaikaisuus on paljon syvällisempää [ viel tiefer liegt ] , kuin Einstein otaksui.

VI. Ote professori K.A. Poukan muistopuheesta Suomalaisessa Tiedeakateakatemiassa 13.10.1933 Hjalmar Mellinin kuoltua ja loppusanat

”Nämä hänen eri suuntiin tapahtuvain sovellutustensa tulokset ovat kaikki kauniita ja mielenkiintoisia ja muutamat erittäin paljon käytettyjä apuneuvoja matemaattisessa teoriassa, varsinkin uudemman luku- teorian alalla.

Mellinin saavutukset ovat sangen tunnettuja ja tärkeiksi tunustettuja sekä paljon käytettyjä, mutta tuskin sittenkään siinä määrin kuin ne ansaitsevat.”

-----------

”Noin kymmenen vuotta ennen Mellinin kuolemaa päättyi hänen tutkimustyönsä matematiikan alalla. Tämä johtui siitä, että Einsteinin suhteellisuusteoria ja siihen kuuluvat kysymykset saivat hänet vanhoilla päivillä kokonaan valtoihinsa siitä huolimatta, että hänen aikaisempi tutkimustyönsä oli liikkunut yksinomaan puhtaan matematiikan alalla. Kokonaista kymmenen eri julkaisua ehti häneltä valmistua, mikä on todistena siitä kiihkeästä innosta, jolla hän oli näihin kysymyksiin ja omaan kannanottoonsa kiintynyt. Heti ensimmäisestä lähtien hän asettui jyrkästi suhteellisuusteoriaa vastaan ja myöhemmissä julkaisuissa kävivät hänen mielipiteensä yhä jyrkemmiksi. Hänen julkaisunsa sisälsivät osaksi kritiikkiä, osaksi oman teorian hahmottelua. Ydinkohta oli samanaikaisuuskysymys. Mellin piti kiinni siitä, että samanaikaisuus on ehdoton, absoluuttinen eikä suhteellinen, valosignaalien avulla määriteltävissä oleva, kuten Einsteinin teorian mukaan oletetaan.

Tämä ratkaisi hänen kantansa suhteellisuusteoriaan, johon hän suhtautui täysin kielteisesti käyttäen sen arvostelussa mitä ankarinta kieltä. Tämä jyrkkä ja tuomitseva kanta lienee vaikuttanut myös toisella kannalla oleviin vastaavalla tavalla. Mellin tahtoi, kuten hän sanoi, merkitä kantansa näin voimakkaasti, jotta se tulisi huomatuksi. Hän ei toivonutkaan, että hänen mielipiteensä pääsisivät voitolle hänen eläessään, mutta uskoi, että kerran oli niin käyvä. Tässä uskossa hän viimeiset vuotensa eli ja tässä uskossa hän kuoli, ummistaen silmänsä ikuiseen uneen huhtik.5 päivän illalla 1933. Tulevaisuus on näyttävä, mille kannalle jälkimaailma asettuu Mellinin perusajatusten suhteen.

Hj. Mellinissä menetti Suomalainen Tiedeakatemia paljon arvokasta aikaan saaneen tutkijan, mitä hartaimman totuudenetsijän, joka vakaumukselleen uskollisena arkailematta ja pelottomasti esiintoi sen, mitä hän piti oikeana. Kunnioituksella ja kiitollisuudella säilyttää Suomalainen Tiedeakatemia hänen muistonsa.”

Näihin K.A. Poukan sanoihin voimme lopettaa yrityksen lyhyessä esitelmässä tuoda luonnonfilosofian harrastajien tietoisuuteen jotakin olennaista Hjalmar Mellinistä, eräästä maamme etevimpiin kuuluneista tiedemiehistä, merkittävästä luonnonfilosofista, jonka ajatteluun perehtyminen on ollut itselleni antoisaa. Yksinomaan Mellinin luonnonfilosofinen tuotanto olisi mielestäni ainakin yhden väitöskirjatutkimuksen arvoinen. Tässähän olemme voineet vain raapaista pintaa. Edelleenkin Mellinin tuotannosta on suomentamatta ainakin 95 %, mikä nykyoloissa tuntuu olevan valitettavan suuri ongelma, koska saksaa ei enää osata.

Esitelmän eräs tarkoitus on saavutettu, jos se herättää keskustelua Mellinistä ja luonnonfilosofiasta yleensä.

Toivoisin esitykseni herättävän kiinnostusta myös niin, että korkea akateeminen oppineistokin ymmärtäisi nostaa Mellinin pienen maamme tiedehistoriassa sille paikalle, jonka tämä maailmanmainetta saanut maanmiehemme epäilemättä ansaitsee.

******************************************************