Antti-Veikko Perheentupa 9.10.2000

Hyvät LF-seuralaiset,

Olen kasvavalla kiinnostuksella seurannut Pentti Simolan alustuksesta alkanutta ajatusten vaihtoa. On toki ongelmallista puuttua keskusteluun, kun en ollut kuulemassa esitystä, mutta tähänastiset syvältä luotaavat sähköviestit antanevat kuvan keskeisistä kysymyksestä. Haluaisin laajentaa tematiikkaa ja tuoda mukaan kysymyksen subjektisuudesta. Minusta näyttää nimittäin, ettei olemassaoloa voi mielekkäästi hahmottaa ottamatta huomioon ilmiöiden jakaantumista objektisiin ja subjektisiin.

Kun puhutaan olemassaolosta jollekin, tarkoitetaan jotakin tiedostavaa tai tajunnallista subjektia. Kivelle tai koneelle eli objektisille ilmiöille (esineille) ei voi olla olemassa. Mutta myös olemassa olevat ilmiöt, tajuamisen kohteet, jakaantuvat objektisiin ja subjektisiin. Objektisten ilmiöiden olemassaolo on muuttumatonta, koska niihin ei sisälly omaehtoisuutta eli ne eivät elä. Niiden olemuksen tajuaminen on kertatapahtuma siinä mielessä, että ilmiön koko olemus ja historia ovat periaatteessa luettavissa muuttumattomasta tilasta. - Huomaan yhdistäväni olemassaoloon myös ilmiön olemuksen tai erityislaadun tiedostamisen.

Objektisten ilmiöiden voi ajatella olevan olemassa sinänsä, riippumatta minkään olennon tajunnasta. Subjektisuuden laita näyttää toiselta. Subjektisuus ilmiön laatuna merkitsee elämää. Subjektit ovat eläviä olentoja. Kaikki tunnettu elämä on suhteessa olemista, suhdetta samankaltaisiin ja erilaisiin olentoihin, suhdetta ystäviin ja vihollisiin, suhdetta yksilöihin ja kollektiiveihin, suhdetta edellisiin ja uusiin sukupolviin. Tällaiset suhteet eivät ole yksipuolisia vaan vuorovaikutuksellisia. Vuorovaikutus näyttää olevan elämän suoranainen ehto. Tästä voidaan päätellä, että subjektiset ilmiöt ovat aina olemassa jollekin, yleensä lukemattomille toisille subjekteille. Subjektinen ilmiö ei siten voisi olla olemassa sinänsä.

Subjektisiin ilmiöihin liittyy aina jotakin intentionaalisuutta ja päättymätöntä muutosta. Subjektien olemassaolo ei ole pysähtynyttä vaan jatkuvaa tapahtumista. Niiden olemuksen tajuaminen edellyttää aikaulottuvuutta, prosessia. Voidaan myös sanoa, että subjektisen ilmiön hahmo elää ja muuttuu tiedostavassa tajunnassa, kun taas objektinen ilmiö vain on siellä.

Mitä sitten ovat subjektit. Alku on itsestään selvää, mutta selvyys loppuu jossakin vaiheessa. Ihmiset ja lukuisien kehittyneiden eläinlajien yksilöt kuuluvat selviin tapauksiin, mutta onko myös sellaisia eläinlajeja, joiden yksilöitä on pidettävä objektisina ilmiöinä kuten Descartes ajatteli kaikista eläimistä? Ovatko kasvit olemukseltaan subjektisia vai objektisia? Jos vuorovaikutuksellisuus ratkaisee, ne ovat selvästi subjektisia. Tarkoittaisiko tämä, että niillä olisi myös jonkinlainen tajunta?

Entä lajit? Näyttää varsin ilmeiseltä, että lajit elävät keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Puoltaako tämä ajatusta lajisubjekteista? Lajisubjektin olemassaolo merkitsisi samalla, ettei subjektisuus edellytä materiaalista olemassaoloa. Tietenkin laji todellistuu materiaalisissa yksilöissä, jotka edustavat lajisubjektia. Itse lajisubjekti on kuitenkin kollektiivinen, aineeton olio, jotenkin samanlainen henkinen ilmiö kuin kansakunta, ei siis mikään joukko tai perimä. Mennäänpä vielä askel eteenpäin ja kysytään, onko mahdollista ajatella puhtaasti aineetonta subjektisuutta, joka ei aineellistu edes yksilötasolla? Tarkoitan erilaisia henkiolentoja, joista sekä uskonnot että kansanperinteet kertovat.

Subjektien olemuksen pohtiminen johtaa nopeasti hankalille vesille. Ehkä siinä onkin selitys, miksi filosofia on pääsääntöisesti kiertänyt koko kysymyksen ja pyrkinyt tarkastelemaan kaikkia ilmiöitä samassa objektisuuden kategoriassa. Omasta puolestani toivon tai oikeastaan odotan, että jossakin uskaltaudutaan kehittämään subjektifilosofiaa. Kai sennimistä nytkin on, mutta ymmärtääkseni sillä tarkoitetaan jotakin aivan muuta kuin edellä kuvattua.

Paul Toivio siteeraa testissään Roland Omnesia, jonka mukaan todellisuus muodostuu paitsi aineesta ja energiasta myös Logoksesta. "Logos pakottaa aineen ja energian järjestykseen." En tarkkaan ymmärrä, mitä hän (tai Omnes?) tällöin Logoksella tarkoittaa, mutta jotakin sanoo Talvion viittaus matematiikkaan ja logiikkaan. Kysymyksen täytynee olla yhdenmukaistavasta järjestyksestä. Todellisuus ja erityisesti elämän toteutuminen on kuitenkin monimuotoista, itse asiassa luovaa kaaosta. Siten todellisuuden ymmärtäminen edellyttää Logoksen rinnalle subjekteja eli kollektiivikäsitteellä subjektisuutta maailmaa muokkaavana tekijänä.

Käsitykseni mukaan kaikilla subjekteilla, olivatpa ne minkä tyyppisiä tahansa, on mieli omassa toteutumisessaan. Tämä puhuu sitä ajatusta vastaan, että merkitykset syntyisivät vain sen subjektin mielessä, jolle ilmiö (tässä tapauksessa subjektinen) on olemassa. Keskinäisessä vuorovaikutuksessa olevat subjektit viestittävät toisilleen merkityksiä, joilla mielen aikaisempi sisältä antaa omat ehtonsa. Myös kaikkiin objektisiin ilmiöihin aina atomeja myöten sisältyy niin paljon informaatiota, ettei merkitysten syntyminen vain tiedostajan mielessä tunnu hyvältä ajatukselta. Oleellista on tietenkin, onko kyseisellä tiedostajalla edellytyksiä ottaa informaatiota vastaan.

Toivon kommentteja, vaikka tuntuukin vähän siltä, että tulen vieraalta tähdeltä.

Tervehtien

Antti-Veikko Perheentupa