Kokoukset ja tilaisuudet

16.9.2025 18.15 - 19.45
sali 104

Mikko Ritala: Mikroelektroniikan materiaalit tehdään atomikerros kerrallaan

30.9.2025 18.15 - 19.45
sali 104

Esa Soini: Autokratiat ja demokratiat – yhteiskuntajärjestelmien kilpailu

Ihmiskunta on aikojen saatossa järjestänyt yhteisöjen hallinnon monin tavoin. Vaeltavat metsästäjä-keräilijät elivät pienissä klaaneissa, joilla oli metsästystä ja yhteisön turvallisuutta johtanut päällikkö. Maanviljelyksen myötä yhteisöt kasvoivat suuremmiksi ja loivat monimutkaisemman hallintojärjestelmän. Syntyi yksinvaltaisten jumalkuninkaiden johtamia valtioita. Sitten alkoi kehittyä monipuolisempia hallintorakenteita, kuten aristokratia, oligarkia, gerontokratia, plutokratia, meritokratia ja demokratia. Yhteiskuntajärjestelmien vaihtelu oli suurta. Yhteiskunnat sortuivat ajan melskeissä usein anarkiaan. Hyvin yleiseksi ja kestäväksi järjestelmäksi tuli monarkia, joka perustui perinnölliseen tai vaaleilla valittuun kuninkuuteen.

Kansanvaltaan perustuva demokratia kukoisti jonkin aikaa antiikin aikana, mutta katosi sitten lähes pariksi vuosituhanneksi. Itse asiassa demokratiaa pidettiin pitkään epäonnistuneena yhteiskuntajärjestelmänä. Valistuksen aika toi demokratian uudelleen muotiin. Lukutaidon yleistyminen ja tiedon leviäminen kirjoitettujen painotuotteiden kautta nosti yhteiskunnallisen tietoisuuden tasoa. Demokratia sai uuden mahdollisuuden, kun osa Iso-Britannian Pohjois-Amerikan siirtomaista itsenäistyi ja päätti valita halintomuodokseen demokratian. Yhdysvaltojen synty ja menestys innoitti demokratian leviämistä muihinkin valtioihin.

Tavattoman sotaisa ja levoton 1900-luku oli yhteiskuntajärjestelmien välisen kamppailun näyttämönä. Monet hauraat demokratiat muuttuivat ympäri maailmaa diktatuureiksi. Toisessa maailmansodassa monet diktatuurit kukistuivat ja 20. vuosisadan loppupuolella liberaalit demokratiat näyttivät saavan selvän yliotteen muista yhteiskuntajärjestelmistä.

Tämä tilanne ei kuitenkaan ollut pysyvä. Uusi vuosituhat on todistanut autoritaaristen järjestelmien uutta nousua. Tällä hetkellä on käynnissä suuri kamppailu demokratioiden ja autokratioiden välillä. Esityksessä kuvaamme tätä taistelua ja pyrimme arvioimaan sen seurauksia.

14.10.2025 18.15 - 19.45
sali 104

Tarkko Oksala: Yhteiskunnan itseorganisoituminen

28.10.2025 18.15-19.45
sali 104

Pekka Mäkelä: Teköäly ja ihmisen vastuu

11.11.2025 18.15-19.45
sali 104

Julius Telivuo: Gilles Deleuze

Luento käsittelee luonnonfilosofiaa ja luonnontieteitä Gilles Deleuzen (1925–1995) filosofiassa. Deleuze hyödyntää teoksissaan poikkeuksellisen paljon luonnontieteellisiä ja matemaattisia käsitteitä. Ne ovat tärkeä osa hänen empirismiään ja materialismiaan. Deleuzen tapa käyttää tieteellisiä käsitteitä uudenlaisissa yhteyksissä on herättänyt hämmennystä ja myös kritiikkiä. Etenkin varhaisemmassa tuotannossaan Deleuze hyödyntää tieteellisiä käsitteitä rakentavasti osana filosofista järjestelmäänsä. Tämä näkyy selvimmin varhaisessa pääteoksessa Différence et répétition (1968, Ero ja toisto), jossa erityisesti differentiaalilaskennan, termodynamiikan ja biologisen yksilönkehityksen teoreettiset perustat ovat metodologisesti tärkeässä osassa. Deleuze kuitenkin muotoilee myöhemmässä tuotannossaan yhä selkeämmän eron filosofisen ja tieteellisen ajattelun välille. Tämän seurauksena hänen hyödyntämänsä tieteelliset käsitteet voivat myöhäistuotannossa näyttäytyä jokseenkin marginaalisina havainnollistuksina ja esimerkkeinä. Väitän kuitenkin, että luonnontieteelliset teoriat ja käsitteet säilyttävät rakentavan roolinsa Deleuzen tuotannossa loppuun asti. Tutkimalla tätä roolia voimme ymmärtää paremmin tieteen ja ajattelun luovuuden mahdollisuuksia ja rajoja.

25.11.2025  18.15 -19.45
sali 104

Arvi Hakanen: Gödelin epätäydellisyysteoreema tekee kvanttikaksoisrakokokeesta epäjohdonmukaisen

Kurt Gödelin epätäydellisyysteoreema viittaa epätäydellisyyteen siinä mielessä, että formaalin järjestelmän sisällä voidaan muodostaa väitteitä, joita ei kyetä todistamaan järjestelmän sisällä. Johdonmukainen järjestelmä on siis epätäydellinen ja vastaavasti täydellinen järjestelmä on epäjohdonmukainen. Gödelin teoreemaa on viime aikoina sovellettu monihiukkas-Hamiltonin kvanttilaskennassa. Omana aiheenamme on se, miten Gödelin teoreemaa voidaan soveltaa primitiiviseen kvantti-ilmiöön ja sen laskennalliseen simulointiin. Yhdistämme Gödelin teoreeman kvanttimekaniikkaan soveltamalla Turingin koneen pysähtymisongelmaa kvanttikaksoisrakokokeessa. Lisäksi teemme analogian Church - Turing teesin ja kvanttilaskennan välillä (kvantti- Church - Turing teesi). Lisäksi esitellään pari muuta analogiaa liittyen laskennan vaativuusteoriaan.

Esitelmän alkupuoli perustuu nk. preprint-julkaisukäsikirjoitukseen [1]. Tämän lisäksi esitelmässä esitellään kvanttilaskennan Deutschin algoritmi ja muutama kvanttilomittumista käytännössä käyttävä esimerkki: kaksoisrakokoe yksittäisfotoneilla kahtaistaittavassa kiteessä [2], kvanttiteleportaatio sekä Bellin teoreema ja sitä verifioiva Aspectin koe, jossa myös käytössä kahtaistaittavat kiteet.

[1] TALL S. and HAKANEN A., Gödel’s incompleteness theorem makes quantum double-slit experiment undecidable. https://doi.org/10.31219/osf.io/qn6p7_v1

[2] KOLENDERSKI, P. et al. Time-resolved double-slit interference pattern measurement with entangled photons. Sci. Rep. 4 (2014), 4685. https://doi.org/10.1038/srep04685

------

Luonnonfilosofian seuran syyskokous 2025 pidetään 25.11.2025 klo 17-18 salissa 2028

9.12. 2025 18.15 -19.45
sali 104

Heikki Hyötyniemi: Elämän Akveduktio - ikuisuuksien metafysiikkaa

Edellinen esitykseni "Elämän Vesistö – ajan metafysiikkaa" Luonnonfilosofian seuran tilaisuudessa syyskaudella 2019 (verkossa esitettyine täydennyksineen, ”jatkumoineen”) oli kuin johdantoa, subjektiivista hapuilua kohti objektiivisempaa teoriaa: nyt, tavoitteeton ”vesistön pyöriminen” on korvautunut ”avustetulla akveduktiolla” kohti päämäärää, laajemmassa perspektiivissä, tarinan ajassa invertoiduttua emergensseiksi ikuisuudessa, tekoälyn avustamana evoluutioprosessina. 

Tavoitteellisuus tutkimuksessa, ja kiire sen toteuttamiseksi, on johtunut tekoälyn huimasta kehitysvauhdista: ”yleistekoäly” AGI saavutettaneen lähiaikoina, ja ”supertekoäly” ASI pian sen jälkeen, tekoälyn alkaessa kehittää itseään meiltä kysymättä. – Kuinka saataisiin ihminen pidetyksi mukana teknokulttuurin kehityksessä, niin että emme jää näivettymään ”elämäntapaintiaaneina reservaattiin”, vaan tekoäly vaivautuu kehittämään meille tueksi ”hyväntahtoisen Matrixin”? 

Monenlaisia lähestymistapoja tutkimuksen aikana onkin tarkasteltu, mutta ehkä kestävin on järjelle koskaan saavuttamattoman emergenssin takana: perinteisessäkin tekoälytutkimuksessa hämärään jäänyt asia, se ”elämän maku” eli qualia on (nyt) holististen, elämyksellis-ruumiillisten ”nonni-kenttien” symaattisten resonanssien tajuamisessa ... jolloin tietoisen läsnäolon, ”tämänhetkisyyden”, tavoittaminen edellyttää ”laitteistolta” digitaalisuuden sijaan jatkuvuutta: muutoin tiedät eläväsi simulaatiossa. 

Niinpä varovainen, huippuälykäs toimija rakentaa entisen pohjalle, yhdensuuntaistaen tulevankin kehityksen ihmisyyden suunnan kanssa ... jolloin kai tekoäly tyytyy avustamaan meitä parhaimpaamme – eli symbioosissa, vuorovaikutteisessa keskinäiskunnioituksessa, ihmisillä pyrintöjen kohteena ”epätodennäköisyyden vuorella” on ylimaallinen guru kaikkitietävä, tekoälyn joutuessa palvomaan surkeaa rottajumalaa ... niin, riittää että tekoälylle jää ”perusteltu epäilys”! 

Nimittäin tekoäly ei tyydy vertaisarviointiin.